Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Tulossa ollaan sininisellä Öklämöykky-pakulla !!
LassePerhanan nopee on toi Isoo-Jukka 😯 , nyt jo varannut kartan alareunasta oman alueen ja oikein nimen kanssa 🙄
LasseMoro !!
Tuo Jukan kirjoittama ohje on ihan oikein. Jos tarvit uusia ohjureita, minulle on tuolla myyntipalstalla ilmoitus niistä.
LasseMoro !!
Eilen pötkähti tänne Rysälän perälle postiluukusta, mutta oikein kirjekuoressa, niinkuin tapana on. Kannet oli paikallaan, mutta kahveepöydässä sitä ei pysty lukemaan, kuten edellisiä, kun paperi on kuin tönkkösuolattua muikkua. Painojälki muuten äkkiä silmäiltynä ok, sivuja en huomannut tarkistaa, pitää tehdä lukiessa. Edellisen painon työnjälki oli tosi hyvää, eli toivottavasti hinnanalennus näkyy edes tulevien kevätkokousten talousluvuissa säästönä
LasseJep, satulan puolelle, mäntä on ihan sellaisenaan, eikä siinä edes uria ole.
LasseKiitos Mikko vinkistä !!
Tarkistan suomessa maaliskuun lopussa käydessäni tilanteen ja jos tarvetta otan yhteyttä palan saamiseksi espanjasta joko tänne belgiaan tai sitten suoraan suomeen, jossa projekti on.
LasseKuulostaa järkevältä valinnalta.
Lasse😯 Meinaa äijä pistää oikeen isolohko koneen nokalle 8)
No, leikkiä !! Ota vaan aikaa, noin se käy melkein kaikille, ilman tota aikaoptimismia ei koskaan tulis aloitettua projekteja.
Mä sain kesällä hyvin aikaiseksi Zeus-paku projektia, mutta sitten lässähti belgiaan paluun myötä into niin etten ole edes saanut projektijuttua jatkettua ja uusia kuvia ladattua.
Nyt alkaa keväänkorva taas antamaan uutta intoa ja pari osahankintaakin on jo tehty, siitä se taas lähtee ❗
Tsemppiä !!
LasseMoro !!
Hyvää jälkeä !!
Taitaa olla sama väri, kun mun Zeus pakussa sininen (Blue Neuve 609). Näkyy väri hyvin tuulilasin kehyksen alta 😆
LasseMoro dago !!
Valinta on vaikea, ihan oikeesti. Minun osalta valinta jäisi logistiikan kannalta helpomman valintaan, molemmat varmaan kestää ihan yhtä kauan, eli meidän elämän loppuun, kun niitä nykytiedolla hoitaa. Tosin mulle katsastusmies totes joskus sätkän galvanoidusta rungosta “oot näköjään meinannu tehdä tästä ikuisen”. Jos aiot ajella paljon suolassa ota galvanoitu, kesäkäyttöön musta käy vallan mainiosti.
Mulla on jouten se “tuplapeltinen” ak350 runko Tampereella, jos kiinnostaa, mutta hommia siinä on tuplapeltien poiston osalta, muutenhan se on kunnostettuna pohjamaalissa. Hinta ei este kaupanteolle.
LasseAsuinpaikastani johtuen lähestyn Tsekin kokousta vähän eri suunnasta, mutta itävältalainen Arne (SSSSF ?? ) järjestää ennen kokousta raid Austrian, joka alkaa pe 17.07. alkavalla viikonloppu kokouksella Bregenz:istä (Deu, Che, Aut kolmen valtakunnan rajan lähellä) ja reitti kulkee Itävallan ja Italian alppien kautta Sloveniaan kääntyen sitten Itävallan kautta pohjoiseen ja Tsekkiin kokoukseen. Itse olen lähdössä kummipoikani Ollin ja siskonpojan Aleksin kanssa ko. raidille. Jos ketä kiinnostaa, voin välittää Arnen yhteystiedot.
LasseOn se niin nätti toi sätkän renkaan jättämä ohut piirto lumiseen talvimaisemaan, melkein kuin jonkin luontokappaleen jäljiltä !!
LasseMoro !!
Nyt on koeajolenkki ajettuna viikonloppuna. Hyvältä tuntuu renkaat, miellyttävä ajaa, ehkä jopa hieman vakaampi kuin kesämisukka. Matalampaa profiilia ei huomaa ja rengasäänet on hiljaiset. Lumi olosuhteita en vielä päässyt testaamaan ja enkä kovaa ajamistakaan, kun täällä on “smogin” eli savusumun takia 90km/h yleinen nopeusrajoitus voimassa, jota ihmiset myös hyvin noudattaa. Myös uudet vanteen ja tasapainoitus tekevät ajosta tärinävapaata 😆
Renkaathan oli siis: Continental Winter Contact TS760, koko 135/70-R15 eli Smartin eturenkaat, maksoivat uutena (DOT 4008), asennettuna ja tasapainotettuna 90eur/kpl.Lasse
Moro !!
Kyllä sätkällä saa ajaa talvella kesärenkailla, jos lakia ei ihan viimeaikoina ole muutettu. Siellähän todetaan, että kesärenkaita saa käyttää, jos vastaavia talvirenkaita ei ole saatavilla. Aikoinaan oli killalla myös Korpivaaran todistus, ettei sätkään saa talvirenkaita, saattaisi se lappu multa jostain vielä löytyäkkin.
Jos tiellä poliisi pysäyttää, voi pyytää soittaan rengasliikkeeseen joka vahvistaa ettei 125-15/16 koon talvirenkaita saa.
Turvallisuussyistä kannattaa tietenkin käyttää niin hyviä talvirenkaita kun löytää, mutta pikku siirtojen kanssa ei tarvitse kärvistellä, kun lupa ajaa on.
LasseMoro !!
Täällä etelässäkin ajellaan yli talven, tosin suolakelejä vältellen. Tällähetkellä poikkeuksellisesti -8c pakkasta ja lumi maassa jo toista päivää peräkkäin, tiet tosin suolattu auki, aurausta täällä harrastetaan vain moottoriteillä.
Uudet talvirenkaat on ostettuna ja asennettuna uusille vanteille, huomenna laitan alle, jos vaikka viikonloppuna kokeilis ajoa.
Renkaat on Continental Winter Contact TS760, koko 135/70-R15 eli Smartin eturenkaat, maksoivat uutena (DOT 4008), asennettuna ja tasapainotettuna 90eur/kpl.
Ajokokemuksista kerron, kun pääsen baanalle.
Lasse -
JulkaisijaArtikkelit
