Akaile

Aikaa sitten hankitun laturin vuoro oli tänään. Koska Jasu ei ollut patentoinut GS:n laturin kiinnitysideaa niin päätin häikäilemättä lähestyä asiaa samalta suunnalta 😉 Omassa tapauksessa 20mm kanttiputki oli turhan pientä, mutta 25mm oli varsin hyvää fylliä tähän tarkoitukseen. Inhoan jumiin ruostuneita pultteja, joten ei varmaankaan tule yllätyksenä, että tähänkin kohteeseen käytin RST-pultteja ja muttereita. Pienoisella riskillä kooksi valkkasin M6, ettei tarvitse isontaa laturin oikeanpuoleista reikää kokoon M8 tahi rusikoida alkuperäistä laturin kiinnitysrautaa em. koolle sopivaksi. Uskoisin, että kaksi M6 pulttia kantaa sen, minkä alkuperäinen M7 tekee…Jos ylin katkeaa niin sen vaihto ei kauan ota.

Tuo ylimmän pultin toinen mutteri ei roiku ilmassa, vaan on heftattu kanttiputkeen. Vähän vahingossa tästä tuli tällainen, kun olin alunperin ajatellut laittaa vain etuseinämään mutterin hitsaamalla, mutta koska sattui käteen yksi ja ainoa tuon pituinen M6 niin en malttanut olla hyödyntämättä kanttiputken takaseinän tukea myös.
Alemmat kiinnitysraudan pultit ovat hitsattu kanttiputkeen myös, joten koko muutos purkuu yhdellä 10mm räikkälenkillä. Tämä mahdollistaa sen, että esim. reissussa alkuperäisen laturin vaihtaa nokille kädenkäänteessä, kun alkuperäisiä rakenteita ei ole rusikoitu.

Käyntiin lojauttaessa huomasin heti muuttuneen käyntiäänen, sillä tämä Ducellier ujeltaa enemmän kuin edellinen Femsa. Mittasin latauksen ja olin yllättynyt 14.6-14.7 voltin lukemista akunnavoista. Puolen tunnin lenkin jälkeen lataus oli jo tasoittunut 12.8 volttiin, eli pientä vajausta ollut akussa.

Tämä muutos mahdollistaa parempien valojen rakentelun syyspimeille 🙂

Olihan viikonloppu

Edellisen videon naraus-ääni saattoi antaa vihjeen, että seuraavaksi käyn jousituksen läpi. Tässä on edelleen normaalia kovempi alusta ja en siis vertaa massa- ja kitkaiskunvaimennettuun kulkimeen, vaan putki-iskarrilliseen kutoseen, johon viime kesänä tein happoset pöntöt uusine kitkapintoineen yms.. Tietyistä käytöshäiriöistä ja narinoista johtuen ounastelin, että joku tai jotkut jousista olisi katkenneet muutaman kierteen verran, sillä tällaisia olen useampia purkanut vuosien saatossa. Irronnut tai loppuunkulunut kitkapintakaan pöntön sisältä ei ollut poissuljettua. Eihän siinä muu auttanut, kun könytä alle ja irrotella pöntöt. Erittäin suuret kiitokset 2003 vuoden tekijälle runsaan alumiinitahnan käytöstä! Kaikki lähti kakistelematta ehjänä irti, eikä edes mennyt pahasti aikaa. Päätyjen rälläköinti auki ja pettymys oli kova. Ei sillä, ettäkö sisällä olisi ollut täysin risat jouset, vaan että molemmissa pöntöissä oli täysin ehjät jouset bakeliittikitkoineen. Ts. paska homma, mutta tulipahan tehtyä. Päädyt takas tähtisädetikuilla räkien ja pöntöt alle. Pari huonoa varpatappia ja katkeamisvaarallista varpasilmukkaa löysin, joten ei täysin turha remppa.

Tämä jättää sitten sellaisen mahdollisuuden ilmoille, että joku kynkän laakereista on huonona, mutta tähän hätään en ota tassua käteen, sillä muutenkin mm. pelkääjän puolen takatukivarsi halajaisi vaihtoa suorempaan yksilöön…ja mielellään massaiskarilla varustettuun sellaiseen.

Ja sitten seuraavaan säätöön. Lambda-anturin tälläsin tähän:

Hurjimmat tuunaajat huokaisee heti, että “ompa kaukana kannesta”. Niin on, mutta lämpiävällä anturilla ei tunnu haittaavan.
Lambdana Bosch 0 258 986 615, jos en ihan väärin muista. Tätä sai Piilixiltä hurjaan 39e hintaan, mutta näköjään poistunut valikoimasta.

Miltäpä ne koneen pierut sitten näyttivät 10 vuoden yrityksen, arvauksen, korvakuulon ja persdynon perusteella?
Ei pahalta! Ao. kuvat otettu paikallaan, mutta demonstroivat ledimäärää ajossa tietyillä kierroksilla:

Tyhjäkäynti

Ykköskurkku, keskikaasu

Täyskaasu, kakkoskurkku.

Kokeeksi nostatin öljynlämmöt aina 95 asteeseen asti ja näytti siltä, että varsinkin kuumana kone alkaa käydä enemmän rikkaan puolella kuin pihistellen. Ja sitten seuraa muistutus jokaiselle lukijalle: Jokainen kone on yksilö, joten tämä mikä toimii tässä koneessa, ei välttämättä ole oikein Sinun koneeseesi! Tämä muistutuksena siksi, että seuraavaksi käsittelen suutinkokoja, jotka saattavat olla alkuperäiskoneelle täysin yläkanttiin. Yo. kuvien tilanteessa mulla oli 39 tyhjäkäyntisuutin ja 110 pääsuutin. Mittauksen perusteella oli selvää, että olisi vähän varaa pihistääkkin. Vaihdoin orkkis 102 suuttimen. Veti aivan liian laihalle, lämpöisenäkin yskähteli. Sen jälkeen kokeilin 105:sta. Huomattavasti parempi, mutta edelleen laihahko. Koska 105-110 välikokoja ei Moposportissa ole, päädyin ostamaan kalvainsarjan ja muutaman irtosuuttimen, joita kalvamalla saa haluamansa koon. Mulla oli ennestään 107 poranterä, mutta sillä poraamalla loppukoko on yli 107. Sensijaan kalvaimella saa pikkuhiljaa jäystettyä reikää ja poranterä toimii tulkkina. Siispä 107 paikalleen ja vot! Paras tähän mennessä, mutta yksi asia vaivasi edelleen: Täysin pintakaasulla ajaessa motarilla veti edelleen laihaksi. Tähän pähkäilin, että vaihdan vielä isomman tyhjäkäyntisuuttimen. Ensin 40..ei hyvä…45 ja sillä mennään nyt. Huomatkaapa, että alku- ja lopputilanteen pääsuutinkokojen halkaisijoiden erotus on vain 0.03 millimetriä! Erona se tuntuu poljintuntumasta lähtien, eli siitä, kuinka herkästi kone reagoi kaasuun ja vääntää alakierroksilla kakistelematta.

Sellainen huomio muuten vielä, josta on pientä kinaakin ollut aikoinaan: Tyhjäkäyntisuutin ja tyhjäkäynnin säätöruuvi vaikuttaa seoksiin myös ykköskurkulla. Sen näkee tuosta seosmittarista selvästi ajossa. Tyhjäkäyntiseosta rikastamalla saa pintakaasun seosta paremmaksi.