Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 286 - 300 (kaikkiaan 549)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Tiivistys #168061

    Minulla on sellainen tuntuma, että pyyhkimen akselit ei juurikaan vuoda. Aika omituinen reitti täytyy veden tehdä jos pyyhkimen akselista haluaa sisälle tulla. Sen sijaan tuuletusluukussa ja sen tiivisteessä on moniakin vaihtoehtoja vesivuodolle. Vuoto voi olla tiivisteen ja koripellin välistä, tiivisteen ja luukun välistä ja voi vuotaa myös listan ruuvien reikien kautta.
    Kuten Akaile mainitsi, niin listan ruuvien liiallinen kiristys aiheuttaa myös vuotoa. Itse kiristän ruuvit ainoastaan pelkällä hylsyllä ilman mitään vääntiöitä, ei tule kiristettyä liikaa.
    Tuuletusluukun tiivistämiseen olen hyväksi havainnut kotelosuoja-aineen. Tectyl ML on ainakin toimivaa ainetta. Tuon kun ruiskuttelee tiivisteen rakoihin, niin se kulkeutuu automaattisesti sinne mistä vesikin tulee sisään ja tukkii vuotokohdan. Aina ei kerta riitä vaan on käsittely uuusittava vaikkapa muutaman viikon välein niiin, että aine ehtii välillä jämähtää.
    Yksi vuotokohta on myös tuulilasin yläpuolella oleva poikittainen pistehitsisauma, joka on katon tiivistelistan alla ja on normaalisti teipillä suojattu. Jos teippi puuttuu, niin ajaessa ajoviima painaa veden tuonne katon tiivisteen alle ja sieltä se vuotaa tuon pistehitsisauman kautta tuulilasin yläpuolella olevan palkin sisään ja sieltä edelleen sisätiloihin.
    Tuulilasin tiiviste vuotaa oikeastaan aika harvoin, mutta sen tiivistämiseen tuo Tectyl ML on myös hyvä aine.

    vastauksena käyttäjälle: Rattiputki. #167984

    Ja jos se panta on vielä paikoilaan, niin se on kiinni yhdellä ruuvilla sieltä yläpuolelta. Olisko 6mm? Virta-avaimesta pitää kääntää rattilukko pois päältä ennenkuin panta irtoaa.

    vastauksena käyttäjälle: Varastomaali veks #153820

    Pari viikkoa sitten oli ensimmäinen omakohtainen kokemus soodapuhalluksesta. Puhdistettiin hampaat. Tämä oli myöneinen kokemus.
    Sivusta olen seuraillut näitä soodapuhalluksia ja siihen tulokseen olen tullut, että ainkin omat kulkimeni pidän loitolla tuosta. Joissain yksittäisten osien puhdistuksessa tuo on varmasti hyvä menetelmä, mutta osan pitää olla sellainen, että se on helposti puhdistettavissa kaikesta soodasta. Jos vaan on yksikin pistehitsattu sauma, niin siihen en antaisi soodamiehen koskea. Täytyy kyllä myöntää, että jos minulla olisi paku, joka pitäisi saada puhtaaksi vanhasta maalista, niin silloin olisi harkinnassa soodapuhallus. Ainakin osittain. Silloinkin visusti teippaisin kaikki saumat ja muut paikat, ettei sooda niihin pääsisi.

    vastauksena käyttäjälle: Annetaan xantian osia #167746

    Kiitos Kojootti osista. Osa niistä tuli tarpeeseen. Eilisen puhelun jälkeen kävin muuten ostamassa Xantiaan raidetangonpään, mutta nytpä on sitten varalla.

    Kari80, vaikka ovipahvin mukana ei ollutkaan seurantakoodia, niin se on nyt Tuusulassa ja tulee Vantaalle keskiviikkona.

    vastauksena käyttäjälle: Annetaan xantian osia #167744

    @kari80 wrote:

    Voisitko Masa tuoda samalla Dyanen takaoven muovi ”pahvin”..hakisin sen sinun työpaikalta..Kojootille laitan rahnaa vaikka kirjekyyhkyllä. 0400-697947

    Minäpä tuon ovipahvin. Soittelen kun se on minulla matkassa.

    vastauksena käyttäjälle: Annetaan xantian osia #167741

    Eli ykköskoppasesta ovat. Minulle sopivat. Tulen joku päivä hakemaan. Soittelen ennenkuin tulen.

    vastauksena käyttäjälle: LATAUS #167183

    Tuossahan on sama kierre kuin sytytystulpassa. Mitäpä jos laittaisi vanhaan tulppaan vähän jatkovartta?

    vastauksena käyttäjälle: Varoitusvalot #167358

    Tarkistin myös juuri nuo merkkivalot. Ylhäällä vasen, sininen/pitkät ajovalot. Ylhäällä oikea, vihreä/vilkut. Alhaalla vasen, punainen/hätävilkut. Alhaalla oikea, oranssi/takasumuvalo.

    vastauksena käyttäjälle: 2CV4/6:n nopeusmittarin vaijerin vaihtaminen #167219

    Ei se kovin syvälle mahdu putoamaan. Magneetilla tai nokkapihdeillä saa sen pyydystettyä.

    vastauksena käyttäjälle: Camina -65 kysymyksiä. #167062

    Tuo on hyvä asenne. Minä en usko, että siinä lohkossa mitään eroa on. Erot on siinä hitaammin pyöärivässä, eli nokka-akselissa. ID/DS ei ole mitään kokemusta, mutta HY ja B11 on.

    vastauksena käyttäjälle: katto #167116

    Onko Rättäri tosiaan ainoa avoauto, jolla voi ajaa myös katto kiinni.

    vastauksena käyttäjälle: Ontuu,,,,ontuu #166924

    Niin ja tyhmä kysymys vielä, jos tarvitsee niin miten sitä voi säätää?

    Taivuttamalla sitä alumiiniliparetta, joka sulkee neulaventtiilin.

    vastauksena käyttäjälle: Ontuu,,,,ontuu #166916

    Oletko bensan pinnan tarkistanut? Varsinkin jos on kurkkujen koot 18/26, niin on varsin ronkeli sille, että bensan pinta on oikein. Kyseisessä kaasarissa sen pitäisi olla 21mm.

    vastauksena käyttäjälle: Maalauksenpohjustustyö kurssi #166744

    Niin paljon on täällä Killan sivuillakin ollut juttua Remierestä, että ihmetellä täytyy, että jollekkin se on vielä jäänyt epäselväksi mikä on Remiere. Ehkä kannattaisi välillä lukeakin tätä fooromia.
    viewtopic.php?f=15&t=3423

    vastauksena käyttäjälle: Peppureppuostoksille kimpassa? #166886

    Minun hallussani on tuollainen muotti ja olen sen tekijältä saanut luvan sen käyttöön. Eli tämä muotti olisi käytettävissä. Pientä korjattavaa ja parannneltavaa siinä olisi ennen käyttöä, mutta mielestäni tuo muotoilu on kyllä kohdallaan. Tämä muotti on myös ns. orginaali, eli ei ole mistään kopioitu, vaan tekijä on ensin tehnyt mallin, josta tämä muotti on tehty.
    Jospa otan tuon mukaan tuonne Pohoon, niin voisimme ihmetellä onko siitä mihinkään?

Esillä 15 viestiä, 286 - 300 (kaikkiaan 549)