Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Tulee mieleen läpän akselin takerteleminen; kokeile käsin, kun jousi on irti ja laita vaseliinia juureen. Kiristä jousta tarvittaessa. Eihän vaijeri hankaa mihinkään konehuoneessa, esim. läpiviennissä rintapellissä.
Uimurikammion tulviminenkin voi aiheuttaa ryntäilyä; katso heti pysähtymisen jälkeen, ettei kaasarin kurkkuun valu bensaa (tai ettei imusarjan alle koneen lohkolle valu bensaa ylivuotoreiästä).
Minusta tuo on parhaita valovirtakoneita (mistä itselläni kokemusta). Onnistuu hyvin erittäin ohuenkin pellin paikkaus.
Omistuksessa samanmoinen peli, n. 20 vuotias samoin jo.
Isokokoinen mutta hyvätapainen.
Nelkun ja kutosen kepakot pitäisi kyllä olla samanlaiset.
Ami 8:n keppi taitaa lähteä hieman takaviistoon ja kumin sijaan loodan päällä on muovinen “puolipallo”.
Ilmeisesti 2-komponenttisuus tai akryyli ei sinänsä ole kiellon kohteena vaan liuotin ja ennen kaikkea sen määrä. Jos päästään liuottimen osalta alle tietyn tason, täyttänee liuotinpohjainenkin maali dirtektiiivin?
Hieman sekavaa on informaatio ollut eri suunnista.
Wanhuksissa varsinainen vaihdevipu oli aivan laatikon takaosassa, kun taas uudemmassa lootatyypissä edempänä, joten pituuseroa kepissäkin täytyy olla.
Eräs maaliedustaja kommentoi juuri sähköpostitse minulle seuraavaa (luettuaan foorumiamme):
“Tuossa katsoin muuten keskustelupalstaanne ja kun ei tunnuksia ollut, niin en voinut vastata, mutta eräs tekniikka/maalit osastolla sanoi, että kielletään kaikki 2-komponenttiset akryylimaalit ja vain vesiohenteinen olisi sen jälkeen ainoa mahdollisuus. Tämä ei kuitenkaan ole totta vaan näissä 2-komponetti akryylimaaleissa vaan on siirrytty hieman kuiva-ainepitoisempaan versioon (liuotinpitoisuus alle 420 grammaa per litra). Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on siirrytty ympäristöystävällisempään 2-komponentti akryylimaaliin, jonka riittoisuus ja peittokyky ovat parantuneet todella paljon. Ei tarvita siten tavallisten värien päälle lakkaa, kuten tarvittaisiin vesiohenteisten kanssa.”
Viimeisten joukossa lähdettiin Puroniemestä. Toivotaan, että paikka olisi vielä tulevaisuudessakin käytössä.
Kujjeiluissa kaikki toimi ja tunnelma oli leppoisa. Hyvät kisat! Kiitos.
Ja vireoo:
Ajoin Rochefortista n. 2000 km Belgian, Saksan, Ruotsin ja Suomen länsirannikon halki enkä tainnut nähdä tien päällä yhtään 2CV-kuljinta miittingistä poistuttuani.
Matkalla tosin tapasin pari tuttua, joilla oli 2CV:t kuinka ollakaan.
Terveisiä Volkerilta Hückeswagenista ja Hannulta Vaxholmista.
Laitoin omia kuviani näytille:
http://picasaweb.google.com/jisomaki/Rochefort2008Suurin osa on otettu belgimallien näyttelystä. Radareitakin oli heti 4 kappaletta rivissä. Komiaa!
Friteerattuja sammakonreisiäkin tuli maisteltua – suosittelen, joskin tikkuista syötävää.
Terveiset Anterolta kaikille suomalaisille tutuille!
Jos omistaa työntömitan, myös sillä voi mittailla levyn keskelle asetelmaa ennen lopullista kiristämistä.
Kytkinlevyn keskittämisestä lienee kiinni. Katso mitä keskusteltiin samasta aiheesta:
http://www.suomen2cvkilta.fi/forum/viewtopic.php?t=3952&highlight=keskitt%E4minen.Kun vielä hieman pyörittää konetta vauhtipyörästä yhdistämisen loppuvaiheessa, loksahtaa urat kohdilleen.
Tyhjennykset on suoritettu huutokaupan ryydittämänä. Silti tallille jäi vielä melkoisesti enemmän tai vähemmän epäkuranttia krääsää: nelkun koneita, wanhuksen koneen lohkoja, revenneitä kattoja, ruosteisia lokasuojia, taka-akselistoja, joitain renkaita, penkkejä (varsinkin taka-) hiukan Ami6-osaa ja vanteita ym ym… tule hakemaan pois (ja maksa nimellinen korvaus jaokselle, jos siltä tuntuu). Aikaa tosin vain muutama päivä. Ensi viikolla alkaa radikaalimpi siivous ja kuun lopussa on tallin oltava tyhjä.
Saattaapi löytyä. Munhan piti sulle etsiskellä vähän muutakin, niinkuin sähköpostissa juteltiin.
-
JulkaisijaArtikkelit
