Etusivu Foorumit Päävalikko 2cv-projektit "Hilma", Dyane -75: ICN-607

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 102)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #127568

    Tuli sunnuntaina hankittua Tiina.

    Auton historiaa tuli valtava tulva ostotilanteessa ja siitä suurin osa meni ohi. Viimeeksi se kuitenkin on katsastettu vastikään 2.6.2005 ja liikennekäytöstä poisto on suoritettu 18.1.2008. Omaiset voivat täydentää puuttuvat kohdat 😀

    Sunnuntaina auto noudettiin ystävien avustuksella Turun läheltä ja maanantaina vaihdoin mukana tulleen Valeon bensapumpun siihen. Huonoksi tuomitun akun laitoin lataukseen semmoisella “älylaturilla” ja totesin että ainakin se lataa ja latausjännite 2 tunnin latauksen jälkeen on alle 12 volttia jonka tulkitsin lupaavaksi merkiksi. Bensatankin tyhjensin kun se pumpun vaihdon yhteydessä niin kätevää oli eikä tankin sisällön iästä ollut mitään varmuutta.

    Tiistaina totesin laturin sanovan akun olevan täynnä ja napajännitteen 13,1 volttia pian laturin irroittamisen jälkeen. Lupaava merkki sekin. Öljyt ja suodatin vaihtoon, uutta 98E5:ttä tankkiin, apuakku oman akun rinnalle ja startti pyörimään. Apupojat ilmoittivat hetken sahaamisen jälkeen että suodatin tuli täyteen joten lopetin ja annoin startin jäähtyä hetken. Ryyppy päälle ja starttia, polkaisu kaasua ja se lähti käymään!

    Ilmaa renkaisiin ja tallin pihaan ajamaan rinkiä. Mahtavaa touhua!

    Muutamia pikkuvikoja autossa vielä on eli jostain syystä näinkin lyhyen seisonnan jälkeen jarrut puoltavat :mrgreen: ja vilkku toimii vain vasemmalle.

    Erityisesti kiinnostaisi tietää onko tällä yksilöllä entuudestaan nimi?

    #165821

    Onnea!

    • Citroën-retkikunta "Calypso" • calypso@live.fi •

    #165822

    …sepäs lähtikin nopeasti eteenpäin… 😯

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #165823

    @2cvkimmo wrote:

    …sepäs lähtikin nopeasti eteenpäin… 😯

    Joo. Annoin itseni ymmärtää ettei sitä huonoihin käsiin olisi luovutettukaan ja olen siitä hyvin otettu.

    #165824

    Ei yhtään pöllömmän näköinen yksilö kyseessä 😯 Kerskapuskurit ja kaikki 8) Onnea hankinnastasi, vai pitäisikö sanoa, että emännälle pisteet painostuksesta 😀

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #165825

    @RPekka wrote:

    Joo. Annoin itseni ymmärtää ettei sitä huonoihin käsiin olisi luovutettukaan ja olen siitä hyvin otettu.

    😀 …en mää sitä epäillytkään…

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #165826

    @RPekka wrote:

    Muutamia pikkuvikoja autossa vielä on eli jostain syystä näinkin lyhyen seisonnan jälkeen jarrut puoltavat :mrgreen: ja vilkku toimii vain vasemmalle.

    Nuo eivät haitanne, jos jarrut puoltavat vasemmalle… Pitää vain valita ajoreitti tarkasti :mrgreen:

    #165827

    Vasemmalle puoltaminen voi johtua ihan vaan punaisesta väristäkin. Kesätyöpaikassa aikanaan oli sininen Ford-traktori jonka ohjaus puolsi kaikista korjausyrityksistä huolimatta oikealle.

    #165828

    LHM:t vaihdettu, alusta rasvattu (kaikki 6? nippaa), takavalot saatettu toimintakuntoon.

    Katsastus varattu huomiselle kello 9:20!

    #165829

    @RPekka wrote:

    Erityisesti kiinnostaisi tietää onko tällä yksilöllä entuudestaan nimi?

    Kukaan ei tähän kysymykseen vastannut joten auto sai nimekseen Hilma.

    #165830

    @RPekka wrote:

    @2cvkimmo wrote:

    …sepäs lähtikin nopeasti eteenpäin… 😯

    Joo. Annoin itseni ymmärtää ettei sitä huonoihin käsiin olisi luovutettukaan ja olen siitä hyvin otettu.

    Oikein ymmärretty 😀 Hienoa kuulla että meni oikeaan osoitteeseen, jäi viime vuoden kesätapahtumassa sellainen vaikutelma että Lappeenrannassa arvostetaan Citikoita riittävästi. Täällä Affenanmaalla en paljon läppäriä availe, äsken lukaisin postit ja oli ilo todeta ettei tullut virhearviointia tehtyä, meni tinsku hyvään kotiin. Ja hyvä nimikin tuli hänelle. 😆 Otatkos sen toisenkin vielä?

    #165831

    Tosi hienoa, että se käynnistyi, vaikka en oikeastaan epäillytkään ettei se käynnistyisi. Olen iloinen siitä, ja myös siitä että pihassa alkaa olla tilaa jollekin…
    Tiinalle antamanne nimi liittyy sukuhistoriaani (vaikka eihän se mun nimissä ollutkaan…)

    #165832

    @cuisinier wrote:

    Otatkos sen toisenkin vielä?

    Jos ei tätini mies sitä hae niin joutunen hakemaan sen itse. 😕

    Tänään tuli leima jälkinäytön jälkeen. Ekalla kierroksella, kello 9.20, havaittiin seuraavat viat tai puutteet:
    – Iskunvaimennus, takana, erityisesti oikealla, liian heikko teho. Edessäkin teho oli rimaa hipova.
    – Seisontajarru, voima ei riittävä ja lisäksi koko seiväs tuli liikaa ulos ja räikkämekanismi jumittui. Jarrun voima oli onneksi riittävän pieni jotta tarvittavat siirrot saatiin tehtyä loppua katsastusta varten. 😛
    – Oikean raidetangon pään suojakumi riekaleina.
    – Huomiovalot, ei toimi

    Tulsku korjasi käsijarrun siinä konttorin pihassa ja lähdimme Lappeenrannan Autotarvikkeesta kysymään uusia iskareita, tarkoituksena ostaa koko kierros. Liike aukeaa lauantaisin vasta kello 10 joten torilla juotiin kahvit voisarvella, Tulskulle pillimehu kun ei osaa kahvia juoda.
    Yrittäjä itse saapui juuri kreivin aikaan hieman liikkeen aukeamisen jälkeen ja ilmoitin että tulimme ostamaan Dyanen putki-iskareita. Vastaus oli että kyllä se muuten sopii mutta varastossa ei taida olla kuin taka-akselille sopivia koska Petteri Summasen sätkään oli etuiskarit tarvittu. Muistikuva osoittautui oikeaksi joten Meksikossa tehdyt kirkuvanpunaiset Gabrielit vaihtoivat omistajaa.

    Tämän jälkeen takaisin konttorille hakemaan sinne jääneitä sijaiskulkineita ja kertomaan tiskille että tarvittavat osat on saatu ja palaamme jälkinäytölle viimeistään yhdeltä, konttorihan on kahteen asti auki.

    Tallilla ensin iskarien vaihto, vaihtuivat ihan käden käänteessä kun kierteissä oli kirkasta kuparitahnaa eli ne uuden näköiset mustat taka-iskarit oli ilmeisesti vastikään vaihdettu. Oikeanpuoleinen toki oli tuhannen jumissa ja vasemmanpuoleinen lähes vaimentamaton.

    Huomiovalojen korjaus oli helppoa, ne riisuttiin pois.

    Raidetangonpään suojakumin tein omasta päästä, tai paremminkin miljoonalaatikosta kaivetusta lämppärinletkunpätkästä poraamalla sen kylkeen reikä. Asennus oli muuten helppoa mutta pallonivelen mutteri ei halunnut mennä enää takaisin kierteillensä. Vasta kun Tulsku rupesi heidän 2CV:stä irroittamaan niveltä ja olkavartta(?) lainaan mutteri hoksasi että nyt on tosipaikka ja oppi käyttäytymään.

    Käsijarruvaijerit säädin siten että molemmat puolet hipsi kevyesti levyyn rengasta pyöritettäessä.

    Äsken kävin levittämässä vahan pintaan. Aamulla kunnolla tekeytyneen vahan kiillotus ja nokka kohti Mikkeliä.

    #165833

    @RPekka wrote:

    Käsijarruvaijerit säädin siten että molemmat puolet hipsi kevyesti levyyn rengasta pyöritettäessä.

    Ja kohta uusiks, käsijarrupalojen kuluttua olemattomiin… 🙄

    Sätkän levyjarrujen kanssa käsijarrua ei säädetä vaijereista, vaan vipujen alapäässä olevista epäkeskomuttereista. Ensin vaijerit löysälle, että ottavat rajoittimiinsa ne vipuset. Sitten epäkeskon läpi menevä pultti (14mm kannalla, M9 – älä hukkaa jos jostain syystä irroitat) löysälle, ja epäkeskosta kiertäen niin että vivun ja palan väliin jää 0,4mm rako. Pienemmälläkin välyksellä toimii, mutta saattaa jäädä laahaamaan… Sit mainittu pultti kireälle, sama tietenkin kaikkiin neljään vipuseen, ja vasta tämän jälkeen säädetään vaijerit, just niin kireälle ettei vipuset ihan liikahda…

    Vähän tuolla ahdasta on kyseiselle säätöjutulle, mutta kyllä ne aina säädettyä saanut on… 😉

    Onnea leimasta, jälleen yksi Dyane valamiina kesän koitoksiin..!

    #165834

    @Jasu wrote:

    Sätkän levyjarrujen kanssa käsijarrua ei säädetä vaijereista

    Tämän tiesin 😳 , tartti vaan saada se leima äitienpäiväajelua varten. Käsijarrupalat näytti kyllä hyvin valmiilta enkä halunnut käydä taistelemaan niitä epäkeskoja auki. Luulen että ne on yhtä tiukassa kuin vaihdelaatikon täyttöproppu jota onneksi älysin kokeilla ennen tyhjennyspropun avaamista.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 102)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.