Raati

Jaosporvarikokous siirretty

27.10.2020

Tervehdys aktiivinen kiltalainen, Suomen 2CV-kilta ry:n hallitus, eli korkea raati, päätti eilen kokouksessaan siirtää allekirjoittaneen esityksestä jaosporvarikokouksen talvelle 2021. Tarkka uusi ajankohta ilmoitetaan, kun ensiksi kokouspaikan isännän kanssa ollaan käyty ensi vuoden kalenteri läpi. Killan tulevaisuus […]

Raati

Koronatilanteen aiheuttamat muutokset tapahtumiin

7.4.2020

Tervehdys kaikki kiltalaiset, Suomen 2CV Killan raati piti ylimääräisen kokouksen 6.4.2020 liittyen vallitsevaan koronatilanteeseen ja sen vaikutuksista kevään ja alkukesän 2CV tapahtumiin.  Raadin vahva suositus on, että jaokset pidättäytyvät niin säännöllisistä viikkokokouksista kuin viikonlopputapahtumista kesäkuun loppuun saakka. […]

Raati

Sinustako uusi Nyytistäjä?

28.3.2020

Nykyinen Ottopoika, eli minä on päättänyt siirtyä sivuun vuodenvaihteessa Nyytistoimittajan tehtävästä. Taustalla on osaaikainen työttymyys ja sen aiheuttama tarve käyttää kaikki mahdollinen aika oman toimeentulon turvaamiseksi. Olen tehnyt raadille myös ehdotuksen lehden taittotyön ulkoistamisesta, jolloin […]

Ajankohtaista

Möötin jälkimaininkit

16.10.2018

Suurta juhlaa vietettiin hyvässä syyssäässä kokoontumalla Vantaan Petikkoon, Citroën-maahantuojan kutsusta. Paikalle saapuikin suuri joukko rättäreitä ja ihmisiä. Maahantuonnin tiloissa tarjolla oli synttärikakkukahvit ja PR-päällikkö Katja Ruuskanen piti juhlaväelle tervetulo puheen. Paikalla oli myös edustaja Tuulilasi-lehdestä, […]

Raati

Hyvää Juhannusta kaikille!

22.6.2018

Kerreeppä seihtemä er heinee tyyny alle ja jos uamula o nivustaipeis ihottummoo tai piä kippeenä ni allerkine oot! Hyvvee juhannusta!

Raati

Uusi vuosi ja uudet raadin jäsenet

1.1.2018

Vuosi on toivoittavasti vaihtunut kaikilla onnellisissa merkeissä. Vuodenvaihteesta alkoi myös toimikausi uusille raadin jäsenille. Tässä vielä heidän esittelyt, niille jotka ei 6/2017 Nyytistä ole tarkasti lukeneet. MATROONA PIA KÖNÖNEN Olen Pia Könönen Tuusulasta. Rättärillä olen pöristellyt kohta […]

Ilmoittaudu Mööttiin nyt!
Raati

Älä missaa kauden päätöstä – Ilmoittaudu nyt!

31.8.2017

Kiltakauden ehdoton kohokohta on Möötti. Tänä vuonna juhlimme Pudasjärvellä Hotelli Iso-Syötteellä. Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeella. Ilmoittautumisosoite löytyy Nyytisestä 4/2017 sivulta 9, kohdasta ilmoittautuminen. Linkkiä ei löydy täältä nettisivuilta, koska ilmoittauminen on rajoitettu Killan jäsenille.  Kilta-arvoja voi […]

Raati

Talvitapahtuma- ja JP-kokous kyselyn tulokset

25.1.2017

Talvitapahtuma- ja JP-kokousristeilyn palautekyselyyn on tullut 26 vastausta. Tässä artikkelissa avaamme hiukan kyselyn tuloksia. Vastauksista 26% on annettu nimettömänä ja 74% rohkeasti omalla nimellä. Ensimmäisenä kysyttiin vastaajan jaosta, vastaajat edustivat jaoksia seuraavasti: Pohjanmaa 4 Hy-Ri […]

Raati

Raati heittää haasteen!

21.1.2017

JP-kokouksessa risteilyalus Silja Europalla Oltermannimme Juha Anttonen haastoi paikalla olijat muuttamaan foorumin käyttäjätunnuksen muotoon “Etunimi Sukunimi”. Raati oli jo aiemmin kokouksessaan päättänyt raatilaisten toimivan esimerkkinä ja kaikkien raatilaisten tunnukset näkyykin jo foorumilla omilla nimillä. […]

Muut

Jäsen- ja jaostilastoja

10.1.2017

Talvitapahtuma risteilyllä (siis kokouksen ulkopuolella) puhuttiin kovasti Kiltalaisten ikääntymisestä. Nykyisellään kun kaikki on tallessa tietokoneella, ei ikäjakauman tutkiminen ole kovin hankalaa. Keskusteltiin myös erilaisten asioitten suhteuttamista jaoksien jäsenmääriin. Tässä pikaisen tutkimuksen tuloksia: