Möötin jälkimaininkit

Kuva: Marko Jokela / Moottori

Suurta juhlaa vietettiin hyvässä syyssäässä kokoontumalla Vantaan Petikkoon, Citroën-maahantuojan kutsusta. Paikalle saapuikin suuri joukko rättäreitä ja ihmisiä.

Maahantuonnin tiloissa tarjolla oli synttärikakkukahvit ja PR-päällikkö Katja Ruuskanen piti juhlaväelle tervetulo puheen. Paikalla oli myös edustaja Tuulilasi-lehdestä, hän kertoi lehden hallinassa olevan 2CV:n entisöinnin vaiheista. Rekisterinumeroa TL-35 kantava 2CV oli myös paikan päällä nähtävänä, kuten myös Suomen ensimmäinen 2CV, ”Remiere”.

Pihamaalla oli myös ihasteltavana yli 80 rättärin joukko. Kahvittelujen jälkeen väki siirtyi ratin taakse, kun synttäriparaatiajo starttasi kohti Hyvinkään Mööttipaikkaa, kaunista Suomalaista syysmaisemaa halkoen. Upea rättäreiden joukko taivalsi iloisin mielin.

Kuva: Marko Jokela / Moottori

JuhlaMöötti aloitettiin coctail-tilaisuudella, jossa aloitusmaljan jälkeen kuultiin historiakatsaus 2CV:n vaiheista, sekä upeaa musisointia. Varsinainen Möötin programmi hoidettiin juhlallisin menoin ja uusia arvonimiä myönnettiin seuraaville useille henkilöille, niistä lisää seuraavassa Nyytisessä.

Korkea Raati päätti myös kutsua, 2CV:n 70-vuotis juhlamöötissä, Killan neljänneksi Kiltaneuvokseksi, henkilön, joka ansiokkailla toimillaan on ollut vaikuttamassa siihen, että Kilta elää ja toimii. Neljäs Kiltaneuvos on Martti Paavola. Aikaisemmat kiltaneuvokset ovat, 1. Helge Inkiläinen, 2 Teemu Eerola, 3. Erkki Rajala.

Suurta sydäntä tarvittiin myöskin, kun Marjukka Kallio-Ouvinen rakensi salaa kummitädilleen Raijalle Dyanen. Tästä katseltiin lisää videon muodossa.

Marjukan video Raijan Dyanesta.

Varsinaisen programmin jälkeen nautittiin maistuvasta juhlaillallisesta ja näyttävästä tanssiesityksestä. Loppuiltaa tanssitti todella hyvin vetänyt bilebändi Riot Mamas. Hyvin tuntui väki jaksavan tanssia iloisin mielin.

Kiitos kaikille mukana olleille, oli todella mukava viettää teidän kaikkien kanssa upea juhlapäivä.

Juha, Oltermanni

Tässä vielä ex Hupimestarin videotervehdys, mikä nähtiin myös juhlasalissa.