Nyytiset 2/2017

Nyytiset 2/2017Nyytiset 2/2017 on ilmestynyt.

Oltermannimme Juha Anttonen kirjoittaa pääkirjoituksessä näin:

Aurinkoiset helmikuun päivät ovat innostaneet kummallisella tavalla ajatusmaailmaa ja kääntänyt ajatuksia kohden kesää ja ajokautta. Mielenkiintoista on ollut seurata valtiovallan suunnitelmia niin autoverotuksen, kuin tieliikennelainkin muuttamiseksi. Keskustelussa on myös vilahtanut ehdotus harrasteajoneuvoluokasta, joka olisi museoautoa lievempi ajoneuvoluokka, mutta kuitenkin kevyemmän verotuksen piirissä. Myös liikennevakuutuslaki on muuttunut, joten suosittelen kaikkia tarkastelemaan omien kulkupelien vakuutusten hintaa oman vakuutusyhtiön kanssa. Paljon on siis muutoksia edessä, jos kaikki ehdotukset menisivät eteenpäin.

En malta olla käyttämättä tilaisuutta kertoa kesän tulevista tapahtumista, joissa monessa tuntuu olevan uutta virtaa ja ideaa. Kevään ykkösjuttu on tietysti Rompepäivät, jossa kannattaa käydä hakemassa varaosat Killan varaosakaupasta ja vaikka myymässä omia osia muille kiltalaisille. Kesäkuun alussa raideillaan saaristossa ja sieltä siirrytään uuteen paikkaan muuttaneeseen Helluralliin. Myös 2CV-Missikisat on kaivettu naftaliinista, kun Ke-sun jaos tulee ne pitämään Hellurallin yhteyteen. Jos siis autotalliasi koristaa Suomen kaunein 2CV, niin laitappa tuo viikonloppu kalenteriin. Juhannus on mahdollista viettää 2CV-merkeissä Visuvedellä ja Koukerot palaa takaisin tuttuun, mutta uudistuneeseen Varparantaan. Heinä- ja elokuussa on useita tapahtumia, Portugalin maailmankokousta unohtamatta. 

Syksy jatkuu myös aktiivisena, joten jokaiselle löytyy varmastikin sopiva tapahtuma. Monessa tapahtumassa on myös muuta uutta menoa ja meininkiä, niistä lisää tuossa muutaman sivun päässä. Olkaa siis aktiivisesti mukana, näissä meille kaikille järjestetyissä, tapahtumissa. 

Ilman aktiivisia Kiltalaisia ei ole Kiltaa, joten moikataan, kun tavataan… tapahtumissa.

Juha

Nyytiset 2/2017 sisältö

  • Etelä-Suomen Suuri Vappuajelu
  • Pääkirjoitus
  • Korkea Raati
  • Sisällysluettelo
  • Tapahtumakalenteri
  • Wanhusten Waalintaa
  • Postikortti
  • Raid 2 PAPP ilmoitus
  • Helluralli ilmoitus
  • Raadin kuulumisia
  • Rompepäivät ilmoitus
  • Palasia maailmalta – Hupimestari
  • Karjalan Koukerot ilmoitus
  • Tiedon taidon tuurin ja toiveajattelun kisa
  • Niksinurkka
  • Hohkamaan J-Outoviikko ilmoitus
  • Retki Lontooseen – Henkka tarinoi
  • Äijien “SPA” reissu myös naisille
  • Ilmoitukset
  • Jaokset
  • Varaosamyynti
  • Clubshop
  • Auto-Bon mainos

Lehden sähköinen versio on luettavissa arkistossa.

Kolmen viimeisen lehden kannessa oli trilogia, huomasitko?

Nyytiset 2/2017

 

Kommentit