Akaile

Dodii koeajo heitetty. Kaikki vaihteet toimii hiljaisesti ja välitykset ovat mukavan pitkät. Lisääntyneen väännön vuoksi kolmosella pystyy kruisailemaan taajama-alueilla mukavasti sen kummemmin vaihteita sohlaamatta. 2-3 synkroihin en ole tyytyväinen, mutta täytyy vielä kokeilla toisella öljyllä. Melu on aivan karmea ja pakoputkikauppaan kulkee matkani tänään.

Ennen koeajoa oli pienoinen episodi, koska jo projektia aloittaessa talliin ajaessa kuljin ei lähtenyt enää muutaman viikon seisonnan jälkeen käyntiin. Ei millään. Ohitin tuolloin syttyboksin, eli kärkien konkka takaisin käyttöön (tämä onnistuu yhdistämällä kaksi johtoa, jotka tulevat tuulipellistä ulos, sokeripalalla kondensaattorissa) ja alkuperäisten johtojen kytkentä puolaan. Sillä läksi. Olin murheissani, että näinkö tosiaan on ensimmäinen Velleman pimentynyt kastumatta tms. Tätä eilen ratkaistessani purin Dyanesta varajärjestelmän pois, eli siitä toinen Velleman nokille. Ja ei, sama tulos, ei käynnisty. Samalla kuitenkin huomasin, että startatessa volttimittarin viisari nyki omituisesti. Ainut yhteys, joka tuolla pystyisi olemaan puolaan on tavallaan kierroslukumittarin kautta. Kierroslukumittarin johto irti ja heti lähti! Edellisen Vellemanin palautus ja silläkin käy!

Ts. Bilteman kierroslukumittari mennyt rikki ja purki jostain syystä kipinän ilmeisesti maihin ja siksi ei inahtanutkaan. Sytkäboksi edelleen ehjä, onneksi.

Vetoakseleiksi vaihdoin alapäähän saksasta tulleet uudet SKF:ät ja väljemmän yläpään tilalle Niemen Sepolta (Kiitos!) tulleen käytetyn, johon vaihdoin uudet rasvat ja suojakumin.

Aina se tavallaan yllättää, että sen minkä nopeasti purkaa atomeiksi ottaa sitten huolella kasatessa moninkertaisen ajan 😀 Ei se mitään, sillä mukava on ollut jälleen harrastaa ja kylkiäisinä tulee lisää luottamusta kulkimeen, kun tietää käyneensä jonkun paikan läpi.. vrt. jumittelevat etujarrut.

Imupakosarjan osalta täytyy sanoa, että siihen ei kannata käyttää tuota maalia jota käytin. Se on muistaakseni jotain kokeiltua kuumankestävää alu/rosteripinnoitetta, mutta se ei kestä edes tavallista jarrucleaneriä. Aivan hirveän näköinen jo nyt. Pakoputkikääröjen alta se oli hävinnyt kokonaan.
Parempaan tulokseen olen päässyt tavallisella +600 ast. kuumankestomattamustalla.

Y-putkiston laitoin useammasta syystä:
-Ensimmäinen äänenvaimentaja on parsittu jo kertaalleen kasaan.
-Se helisi sisältä, eli joku vaimennusrakenne lähtenyt liikkumaan.
-Se oli ruostuvaa materiaalia.
-Se oli epäsymmetrinen, joka kiusaa virtauksia ala- ja yläväännön osalta.
-Se toimii osittaisena rumpukotelona konehuoneessa.
Tarkentaen kerrottuna, mulla on ollut molemmissa aiemmissa sätkissä Y-putkisto, joten sen suomat edut ovat entuudestaan tuttuja. Miinuspuolena on alkuperäisten saundien häviäminen varsinkin materiaalin ollessa rosteria, ja mahdollinen seosten säätötarve venttiilipalon välttämiseksi täydellä kaasulla. Äänenvaimennuksen kun hoitaa muilla vaimentajilla kuntoon niin kabiinin tietyt taajuudet vähenevät jalkatilasta, kun siellä ei ole sitä poikittaispönttöä seinän takana pöpisemässä.

Takapään laakerit kirrattu, kansi avattu ja todettu 2/3 synkan olevan ihmeen alkuperäisessä asussa. Arvioitu vähäinen kilometrimäärä pitänee paikkansa. Sisällä ei ole käyty, eli kaikki varmistukset alkuperäisiä yms.. Tai siis oli, löin toki lisää varmistuksia sinne minne pitääkin. Kansi vaihdettu kutosen vastaavaan, eli nyt kepakkokin seisoo ylväänä oikeassa asennossa. Pari litraa löpöä sisään ja porakoneella pyörittelyä:

Kävin kaikki vaihteet läpi ja sen jälkeen löpöt ulos. Äkkiä se värjääntyy punaisesta täysin mustaksi 😀

Sen jälkeen kokosin jarrusatulat uusin tiivistein, maalattuine osineen, GS:n käsijarrunsäätöpalikat, uudet jarrulevyt ja palat, RST-jarruputket…ainiin ja noista satuloista: Monesti on sanottu, että satuloiden alle tulee ne ohuet liuskat loodaa vasten ja “kun ne on siellä olleet niin laita ne sinne takaisin!”. Tätä kasin lootaa purkaessa huomasin, että se lisu löytyi vain toisen satulan alta. Se oli kumma löytö, sillä tämä on räpeltämätön loota. Tämä jäi vaivaamaan kk sitten ja nyt uudet levyt laitettuani aloin mittaamaan asiaa. Pp levyyn oli satulan kiinnityspinnasta millin enemmän matkaa kuin kuskinpuolella. Käsiin löytyneet lisut olivat vahvuudeltaan 0.5mm ja 0.25mm. Aha! Näillä lisuilla siis on tehtaalla passattu satula keskelle levyä riippuen lootan lohkon, satulan, ja jarrulevyn mitoitusten sen päiväisistä tarkkuuksista.

No, tästä lähdin poistamaan sitä millin eroa lisäämällä pelkääjän puolelle kaksi 0.5mm fylliä. Ja kyllä, nyt levy oli täsmälleen keskellä jarrusatulaa. Kuskinpuolen laitoin eka ilman lisua, mutta siitä huomasin eroa raossa levyyn nähden toispuoleisesti, joten lisäsin jäljellä olevan 0.25mm lisun sinne. Sehän asettui ja istui juuri näin, NAM.

Tämän jälkeen oli aika ponnistaa jälleen kone nokille ja vähän se hirvitti takaraivossa 🙁 Vuosi sitten tappelin melkein tunnin ennenkö kone lumpsahti paikalleen…Joskus se koettelee, vaikka kuinka tekee oppikirjan mukaan kytkimen keskityksen yms. yms. Noh, tällä kertaa kone hujahti paikoileen kertanostolla ja sekös mua vasta hirvittää! Ei nimittäin pitäisi maalata piruja seinälle, mutta kun kone meni näin hienosti paikalleen niin mua vähän pelottaa, että toi aski ei oo laakereiltaan kunnossa…Sen kuulee koeajolla sitten 8)

Lämppärit hollilleen ja uutta y-putkea Burtonin klemmarein paikoilleen. Ei kehtaisi tunnustaa, mutta hommat loppui eiliseltä siihen, kun olin jälkikiristämässä klemmareita ja jotenkin 11mm hylsy irtosi räikästä kuskinpuolen taaempaa klemmaria kirratessa. Kilaus vain kuului ja samalla hetkellä tiesin mitä juuri tapahtui. Juu-u, kun se “äänenvaimentajasta” lähtevä ensimmäinen käyrä ei ole paikallaan niin siinähän joku 35mm tyhjä aukko yli 4 neliömetrin vapaata pinta-alaa vastaan. “Sunnuntaityöstä puolet menee pirulle”-sanoo vanha kansa…Ja sinnehän se hylsy sukelsi y-putkiston pohjalle ja sen verran otti henkisesti koville päivän urakoinnin päätteeksi, etten jaksanut sitä sieltä onkia.
Älä tee tänään sitä minkä voit lykätä huomiselle….