2cv-matkailu ja paperikartta, eli perinteiseen tyyliin reissaaminen

Perinteinen kartanluku on minulla yhä käytössä oleva keino löytää määränpäähän matkoillani. Olen ollut lapsesta asti mukana 2cv:llä tehdyillä koti- ja ulkomaanmatkoilla. Näillä reissuilla on yleisimmin luettu karttaa. Legendaarisin matka lienee ehdottomasti Tsekin maailmankokousreissu kesällä 2009. Puolan maaseudulla kouraani pistettiin paperikartta ja tehtäväni oli lukea sitä. Muistan, miten pian löysinkin sijaintimme seuraamalla auton ikkunasta maamerkkejä ja paikannimikylttejä. Sitten etsin samat kartalta ja kas, olin paikantanut autokuntamme sijainnin tuohon isoon paperikarttaan. Puolan matkalla perheelläni oli jo GPS mukana, mutta perinteistä karttaa tarvittiin yhä. Berliinissä se navigaattori sekosi täysin, kun emme voineet tietyön takia jatkaa laitteen antamaa reittiä ja lähdimme kiertotielle. En itse koskaan innostunut laitteeseen sen tarkemmin perehtymään. Olen seurannut vierestä nykyajan teknologian kehitystä, ja tullut siihen tulokseen, etten viitsi lähteä tähän sirkukseen mukaan. Nykyisin monella on navigaattorit, nopeuskameravaroittimet ym. älypuhelimissaan. Ja netti, sosiaaliset mediat jne. Onhan se varmaan kivaa, mutta.itse pidän kernaasti lomaa netistä ja tietokoneista rättärimatkoillani.

Palataanpa hetkeksi kesän 2015 Helluralliin Puumalassa. Päätin lähteä sinne, ja tämä reissu oli ensimmäinen rättäritapahtumamatka yksin omalla autolla. Aiemmin olen jo ollut omalla 2cv:llä tapahtumissa, mutta myös perheeni autokunta oli mukana ja leiriydyimme samaan paikkaan. Niillä reissuilla seurasin vanhempien autoa perille. Tällä kertaa sain itse suunnitella matkani ja mennä omaan tahtiin. Lähdin sitten matkaan varhain lauantaiaamuna. 12-heppainen wanhus-2cv oli pakattu retkitavaroilla. Tuoreimman tiekartan olin vähän ennen matkaa ostanut Abc-liikennemyymälästä. Katsoin kartasta reittini ja ajoin Savonrannan kautta kiemurtelevaa maalaistietä omaan tahtiin. Meno oli leppoisaa ja pysähdyin välillä pitämään evästaukoa, lukemaan karttaa tai tekemään molempia samalla pysähdyksellä. Matkalla oli koko ajan sellainen tunne, että ei ollut kiire mihinkään ja aina oli aikaa pysähtyä lukemaan karttaa tai ihan vain katselemaan maisemia ja paikkoja ja nauttia Suomen kesästä. Moni kaupunki ja kylä tuli tutuksi matkalla. Joistakin ajoin vain ohi, joissakin pidin taukoa ja samalla tutustuin paikkoihin. Savonlinnassakin pysähdyin ja paluumatkalla jäin sinne vähän pidempää taukoa viettämään ja kävin kävellen kaupunkia katsomassa. Tankkaustauko ja ruokakaupalla käynti oli Sulkavalla. Puumalan satamassa kävin katsomassa museolaiva Wennoa. Tämä matka oli mukava ja viihdyin tien päällä. En kaivannut navigaattoria puhumaan koneäänellä siihen viereen, tosin ei siitä olisi mitään kuullutkaan siinä melussa ja päässäni olevien Peltor-kuulosuojaimien läpi. Pysähdyin tarpeen tullen lukemaan karttaani ja tiesin tarkkaan, missä olin ja minne olin menossa. Välillä oli pientä epävarmuutta sijainnin tai oikean tien suhteen, mutta tienvarren maamerkit ja nimitaulut helpottivat paikantamista. Osittain entuudesta tuttujakin maisemia ja paikkoja oli matkan varrella. Eksymistä ei tapahtunut sillä kertaa ollenkaan. Nykyaikaisinta teknologiaa, mitä pidän matkallani mukana ovat matkapuhelin ja digikamera. Matkapuhelin on vanhanaikainen näppäinmalli, jossa on vain puhelu- ja tekstiviestimahdollisuudet. Reissussa puhelin on mukana mahdollisten ongelma- tai hätätilanteiden varalle. Apua-Help -kirjanen kulkee myös mukana matkoilla.

Minulle tärkeintä ei ole aina se määränpää, vaan usein sinne johtava matka ja sen varrella nähty ja koettu. Yksin reissatessa on ehkä tarpeen pysähtyä useammin kun ei ole kartanlukijaa vieressä huutamassa suuntaa, mutta eihän lomamatkalla ole kiire minnekään. Ainakana minulla. Kesää kohti mennään ja pian tulee aika suunnitella uusia retkiä.