Lokakuun eka 2017 vietelty pois

Nonniin, perinteinen Lahden alueen syksyinen Citroën-henkinen rompetapahtuma Lokakuun eka vieteltiin poies eilen sunnuntaina Kossun pajalla. Hyvin oli tälläkin kertaa väkeä paikalla, parhaimmillaan pihalla yhtenä hetkenä oli 45 henkilöä!! Päivän aikana väkeä piipahti varaosa / rompe / roina / lahjoitustavaroita ynnä muita aarteita penkomassa noin 70 Citroën-kuljinten / kehonsiirrinten harrastajaa, upea homma! Väkeä oli ilmaantunut paikalle ainakin Turun, Helsingin, Pielaveden, Mikkelin, Jyväskylän, Lappeenrannan ja Kouvolan seutukunnilta, joten tapahtuma on ollut myös kävijöiden mieleen, näin rohkeasti voinee tulkita. Parkissa pitkin poikin pihaa olivat edustettuina ainakin DS (wanha ja uusi), HY, BX, 2CV, Dyane, Acadiane, ZX, Xm, Xantia, C2, C4, C5 sekä C8, joiden lisäksi isännän omat kulkuneuvot sekä muunmerkkiset nelipyöräiset.

Kulkuneuvoja

Ilmassa oli lähes suuren urheilujuhlan tuntua, kun monenmoista artikkelia ihmeteltiin, kaupiteltiin ja loppupäivästä jopa tyrkytettiin korvauksetta pahaa-aavistamattomille kanssaharrastajille. Jäi sellainen olo että kotona oli joillakuilla selittämistä, mitä aarteita taas olikaan löytynyt ”kun halvalla sai”. Ammattimaisimmat henkilöt ymmärsivät kulkea läpi houkutusten torin kädet visusti palttoontaskuissa eivätkä langenneet myyjien verbaalisiin täkyihin saati edukkaisiin hintoihin. Ilmeisesti wuosien warrella karttunutta wiisautta(kö)?

Toisen aarteet…

 

Killan varaosat jälleen kerran tarjolla…

Kanttiinin antimet upposivat jälleen kerran otolliseen maaperään, maggarat loppuivat perinteisesti kesken (milloinkahan me opitaan…) mutta kenkään ei tainnut jäädä tyystin ilman evästä.

Ite-taidetta?

 

Päivän lievennys…

 

Viimeiset tingit…

Järjestäjien puolesta haluan julkituoda jälleen kerran suuret kiitokset kaikille Kossun pajalla päivän aikana vierailleille Citroën-harrastajille, ilman teitä tapahtuma ei olisi yhtään mitään. Baskerinnosto kaikille talkoolaisille jotka osallistuivat tapahtumajärjestelyihin, erityissuuret kiitokset vielä lopuksi Kossulle tapahtuman pääorganisaattorina ja fasiliteettien tarjoajana!!

Ensi vuonna uudelleen!! Merci!!

Lahden jaoksen skripa Vesa