Kuopion Kujjeilut 10.-12.8.2018

Kuopion Kujjeilut 10.-12.8.2018

Kuopion Kujjeilut järjestetään elokuun toisena viikonloppuna eli 10.-12.8.2018 kuvankauniissa maalaismaisemissa Soinilansalmen Salmitalolla Leppävirralla.

Paikalle on helppo tulla kaikista ilmansuunnista. Osoite on Heinävedentie 2700, 79100 Leppävirta.

Jos samalla reissulla haluaa ihastella muitakin Savon ihanuuksia, lähistöltä löytyy mm. Valamon luostari Heinävedellä, Orinoron rotkolaakso, Mekaanisen musiikin museo Varkaudessa, eikä mualiman navalle eli Kuopion torillekaan ole ihan mahoton matka.

Hintaa koko viikonlopulle kertyy aikuisilta 25e ja lapsilta 10e. Alle 10-vuotiailta emme peri maksua. Hinta sisältää aamiaiset lauantai- ja sunnuntaiaamuina, lounaan lauantaina ja majoittumisen joko päärakennuksessa tai pihalla omavalintaisessa nukkumapaikassa. 

Salmitalon yläkerrasta löytyy sänkyjä kolmellekymmenelle hengelle kahdesta huoneesta, joista toinen pidetään lemmikeistä vapaana. Peitot ja tyynyt ovat valmiina, omat lakanat mukaan. Petipaikan sisämajoitukseen varmistaa parhaiten ilmoittamalla tulostaan etukäteen Riikalle, p. 040 5891 563 tai riikka.kujjeilut@gmail.com. Paikat menevät ilmoittautumisjärjestyksessä.

Pihalla on majoitustilaa reilusti eli runsaasti. Sähköä telttapaikoille saa vedettyä jatkojohdoilla pihalla olevista tolpista. Sähkö sisältyy tapahtumamaksuun. Ennakkoilmoittautumisia otetaan toki mielellään vastaan myös pihamajoittujista, niin osamme paremmin varautua tarpeellisella määrällä ruokaa.

Lemmikit ovat tervetulleita Kujjeilemaan myös, kunhan omistajat pitävät visusti huolen ettei jätöksiä synny piha-alueelle.

Matkaa lähimpään kauppaan, Konnuslahden kyläkauppaan, kertyy 19 km. Lähimmälle kirkonkylälle Leppävirralle on matkaa 26 km. 
Omia ruokia voi valmistaa keltaisen talousrakennuksen kesäkeittiössä ja rannan grillipaikalla. Suihkut sijaitsevat Salmitalossa. Sauna on oma rakennuksensa, josta ei matka eikä mikään pulahtaa uimaan.

Tänä vuonna Kuopion Kujjeiluilla on ilo ja kunnia isännöidä Isämestarin rallia. Toivotamme raadin ja kilpailijat lämpimästi tervetulleiksi!