Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 24)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Mainosrättäri #173163

    Mikäli tuo on se sama, aikaisemmin harmaa, sätkä, niin minä kävin katsomassa sen mainostoimiston pyynnöstä. Kerroin heille suoraan sen olevan ulkoisesti varsin hyvä, mutta teknisesti vaativan huolenpitoa paljon. En ollut mitenkään välikätenä myyjän suuntaan, mainostoimisto itse oli etsinyt netistä ehdokkaan ja minä kävin kulkimen vain arvioimassa.

    Auto piti saada kolmen päivän varoitusajalla, joten tuo jäi heille ainoaksi vaihtoehdoksi. Myyjä aavisti myös kiireen eikä suostunut tinkimään korkeasta pyynnöstään lainkaan.

    Tämä lienee sama kuljin.

    vastauksena käyttäjälle: Nähty siisti nelkku [31.8.2014] #173337

    Se olen mä. Oltiin palaamassa vanhempieni (oltermannin) luota kotiin Helsinkiin.

    vastauksena käyttäjälle: Vaalimainontaa #160996

    @miki wrote:

    No ei todellakaan jää huomaamatta. Onko tuo siitä kuva ruoholahdesta napattu?

    Joo, Ruoholahdessapa hyvinkin. Tänään vähän ennen kymmentä sen otin ohi kävellessäni.

    vastauksena käyttäjälle: Katsastuksen aatelia osa 2 ja vähän päälle #139782

    Kävin tuossa mennä viikolla katsastamassa kulkimeni. Täytyy sanoa, että perseen ympärille kihosi kylmä rinki, kun katsastusmiehen suusta ensimmäisenä kuulin sanat: “Jännä nelkku, kun tässä on tuo öljynsuodatin…”

    Sen enempää aiheeseen ei onnekseni palattu ja katsastus suoritettiin asiallisesti. Hylky tuli, mutta aivan asiallisesta syystä (molemmat parkkien polttimot edestä pimeänä, takarenkaassa ei riittävästi kulutuspintaa ja 40-vuotiaasta rekisterikilvestä olivat numerot jo liian haalistuneet) ja jälkitarkastuksenkin saan kuulema puoleen hintaan.

    Kiitokset vain katsastajalle… 😀

    vastauksena käyttäjälle: Iltalehden webbisivuilla #158545

    @PienempiOlli wrote:

    Ei näytä ihan tuoreelta kuvalta.

    Voisiko tuo Sierra (Orion?) olla jopa suht uusi?

    Kyllä mun ikkunan alla on naapurin Sierra, juuri tuon värinen, ihan jatkuvasti parkissa. Nyt kun kuitenkin asian puheeksi otit, niin kuvastahan huomaan tarkastellessa filmin rakeisuuden, joten tuskin se tosiaan aivan tuore kuva on…

    vastauksena käyttäjälle: iPhone-navigaattori, kokemuksia? #157028

    Macmaa on ansiokkaasti testannut niistä useampaa. Nämä kolme testiä löysin nopeasti etsiessäni: yksi, kaksi ja kolme.

    vastauksena käyttäjälle: Mehari MYYTY #157056

    Pari kuvaa kulkimesta:

    vastauksena käyttäjälle: Suomen Mehari kanta #154882

    @Diina wrote:

    Muurlan “peltirapparin” ;), elikkäs isäni, Rajalan Erkin mehari on ostettu muutama vuosi sitten Erkkilän Ollilta. En tiedä mistä Olli sen hankki.
    Joelillakin on punaiseksi maalattu mehari.

    Jatketaan nyt siskon pätkämuistia ja kerrotaan, että kyseessä tosiaan on Saksasta Kangasalle ja sieltä edelleen Ollin kautta Muurlaan siirtynyt yksilö. Nykyisellään se saanee noin 3000km/vuosi mittariinsa.

    Muutama kuva kyseistä kulkimesta:

    Tässä vaiheessa se oli vielä Ollin…


    Illan myötä äitini jo sovitteli itseään kuskiksi… Muiden keskittyessä lavatansseihin.

    ja viimeisessä kuvassa se onkin siirtynyt osaksi perhettä.
    Lisää…

    vastauksena käyttäjälle: Netistä löydettyjä kuvia WM 2009! #152664

    Minun reissullani ottamat kuvat löytyvät Flickristä.

    Risteilin omia reittejäni, välillä Killan kesäretkuetta kohdaten, useimmiten en. Joukossa on arkkitehtuuria, kaupunkeja ja maailmankokouksestakin muutama kuva.

    vastauksena käyttäjälle: Pikkujuttu Citroenilta, iso askel koko ihmiskunnalle #152233

    @cuisinier wrote:

    Sain käsiini mielenkiintoisen sarjakuvakirjan Citroenin historian alkutaipaleelta,
    Seikkailujen autot 1, vastukset voitoksi.
    …onko tietoa tuliko siihen jatko-osia?

    Näitähän on jaettu jo muutaman vuoden verran eri tapahtumissa jumbo-palkintoina. “Vastukset voitoiksi”, näet. Tiedänpä eräänkin kirjahyllyn, josta niitä löytyy ainakin neljä kappaletta.

    Jos hieman malttaa Googlea käyttää, niin löytää alkuperäisen julkaisun tiedot ja sille ilmestyneen jatko-osan tiedot:

    Les Autos de l'Aventure ; 1
    La Passion des Défis / dessins, René Follet ; scénario,
    J.C. De la Royère ; couleurs, Luce Daniels ; lettrage,
    Chantal Coens. -- Editions de l'Yser, 1996. -- 48 p. : col.
    ill. ; 31 cm. -- (Les Autos de l'Aventure ; 1)
    Les Autos de l'Aventure ; 2
    Les Fruits de la Passion / dessins, René Follet ; scénario,
    J.C. De la Royère ; couleurs, Luce Daniels ; lettrage,
    Jesse Van Achterwiel. -- Editions Chevrons, 1998. -- 54 p.
    : col. ill. ; 31 cm. -- (Les Autos de l'Aventure ; 2)

    En usko, että Veho on julkaissut tuota jälkimmäistä opusta, mutta voi toki olla väärässäkin.

    vastauksena käyttäjälle: Mehari #151941

    Se olin mä.

    vastauksena käyttäjälle: Rungonvaihto online #147287

    @Nalle wrote:

    @miki wrote:

    Tuleeko kenelläkään mieleen miten saisi helpoimmin järjestettyä web-kamerayhteyden autotallista käsin siten että lähetystä pystyisi seuraamaan isompikin joukko?

    Mulla on wanha PC ja Ubuntu serveri. Kuvaa still kuvia muutaman minuutin välein. Se voisi olla kevyt vaihtoehto nuo still kuvat. Vaikka minuutin välein. Vaatii kaistaa ja serveriä, kun jaetaan vaikka kymmenelle elävää kuvaa.

    Paitsi, jos välissä käytetään web-palvelua. Tällöin live-kuva välitetään vain palveluun, josta palvelu välittää sen katselijoille.

    @Nalle wrote:

    Mun kamera on pari metriä tallista, mutta pienellä lisäpätkällä siirtyisi talliinkin. Livenä soi musiikki, joka sekin jo vaatii kaistaa, vaikka ääni ei olekaan ihan CD tasoista.

    Still webkameralle löytyy varmaan wintoosapohjainen ilmaissofta myös.

    Linkit:
    http://chili.ath.cx/Webcam_Pictures/index.html
    http://chili.ath.cx:8000/listen.m3u

    Still-kuvia välitettäessä tarvitaan tilaa web-hotellista ja satojen yksittäisten kuvien säästäminen myöhempää käyttöä varten vaatii tilaa omalta koneelta. Muutoin se on toki kätevää.

    vastauksena käyttäjälle: Rungonvaihto online #147284

    @miki wrote:

    Tuleeko kenelläkään mieleen miten saisi helpoimmin järjestettyä web-kamerayhteyden autotallista käsin siten että lähetystä pystyisi seuraamaan isompikin joukko? Skypellä ei taida tuollainen onnistua.
    Tuli vaan mieleeni että kun faijan langaton verkko kantaa autotalliin asti, ja kamerat maksaa parikymppiä, niin miksei tehdä testimielessä rungonvaihdosta suora lähetys 😀 .

    Ainakin Floobs, Bamuser, Ustream.tv ja BlogTV mahdollistavat live-lähetyksen, ja tallennuksen arkistoon, suoraan kännykästä tai webcamista. Muita vastaavia löytyy kymmeniä.

    @miki wrote:

    Tämä on samalla kutsu parille-kolmelle tulevalle 8) tähtinäyttelijälle talkoisiin. Runko lähtee saksasta tänään, joten mahdollisesti jo ensiviikonloppuna voisi aloittaa.
    Ilmoittelen myöhemmin tarkemman ajankohdan.

    Tulen mielelläni kannustamaan 😀

    vastauksena käyttäjälle: Valokuvaus – OSIO #146030

    Perhepotretti

    Painike

    Suunta

    Tuossapa muutama perjantaina napsimani kuva. Uusi kamera vaatii vielä vähän totuttelua, mutta ajan kanssa…

    vastauksena käyttäjälle: PEACE & BLUES 11.-13.7.2008 #145974

    Citroen 2CV, vettä ja muutama kylähullu ja tulos.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 24)