Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Uskaltaakohan täällä enää tarjota vanhoja käytettyjä nokialaisia nastarenkaita?
No tarjolla olisi neljä kappaletta vanteille asennettuja VANHOJA, KÄYTETTYJÄ ja NASTOITETTUJA 80-luvun nokialaisia kokomerkinnältään 125R15. Sisärenkaat ovat mukana ja yksi sisärengas vuotaa. Ns imukupit ovat vielä näkyvissä. Pintaa ja nastoja on paljon. Nastojen määrä ja suurin osa nastoista ovat varmaan laittomia nykyisen mittapuun mukaan. Käyttö maantiekäytössä ainoastaan omalla vastuulla.
Ja tähän loppuun varoituksen sana:
Huom. Kyseessä on vanhat nastarenkaat, joiden säilytysolosuhteista ei ole tietoa kuin viimeisen kolmen vuoden aikana. Kumin kovuutta tai pitoa ei ole mitattu eikä ominaisuuksia ole verrattu mihinkään muuhun renkaaseen. Myöskään pitoa jäällä, kuivalla asfaltilla, märällä asfaltilla tai lumella ei ole tarkastettu saati mitattu. Renkailla on tosin käyty Nord Kapissa vajaat kaksi vuotta sitten ja pitoa oli silloin riittävästi sikäläisiin olosuhteisiin.Hp. 120 e.
veikko ät neuro.hut.fi 0400 952525Jos tarvitset metalliholkin, jolla jousivarvan 9 mm oteväli saadaan kuusikanttiseksi 19 mm oteväliksi, niin ota yhteyttä. Metalliholkin käyttö omalla vastuulla, sillä jousivarvan saa kyllä metalliholkilla vääntämällä kierteelle tai jopa poikki. veikko ät neuro.hut.fi
Visa-mies voi laittaa vaikka sähköpostilla ehdotuksia, niin katsellaan. Mieluiten kyllä vaihtaisin rahaan, jonka säilyttäminen vaatii vähemmän tilaa…
veikko ät neuro.hut.fiItsekin toivon, että ami8 break löytäisi hyvän kodin. Tarjouksiakin otetaan vastaan. Osina en kuitenkaan ala myymään kokonaista kuljinta!
Suuresta kysynnästä huolimatta alennan ami8 break -projektin hintaa! Hp nyt 1500 e. Mukana tosiaan lasikuituiset etu-ja takalokasuojat, suuri määrä hyviä varaosapeltejä ja hyvä korikehikko, ami8-vaihteisto, 2cv6-moottori, ami8-runko jne. Tällä olisi varmaan mukava ajella seuraavaan 2cv-ystävien kokoukseen Ruotsiin!
t. veikko ät neuro.hut.fi
Siellähän se. Avaimet ovat tuhkakupissa ja akunkenkä irti. Käy peltotiellä koeajamassa, jos kiinnostaa!
Taitaapa olla niin, että tuo niksinyytiset on tehty aikaan ennen tietokoneita eikä tuo pdf:ksi muuttaminen oikein toimi. Jos joku haluaa niksinyytiset digitaaliseen muotoon naputella, niin kilta varmaan mielihyvin ottaa palveluksen vastaan. Eiku kilvalla ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi!
Kannattaa käytää esim viamichelin-ohjelmaa. http://www.viamichelin.com
Kirjoita haluamasi lähtö- ja kohdekylä ja ohjelma antaa ainakin Ranskassa oikean peagen eli tietullimaksun.nimim. pari viikkoa sitten asiaa ranskanmaalla kokeillut.
Vielä tarjolla amikasi break järkevään hintaan remonttitaitoiselle. Taitaa olla ainoa kappale suomessa. Mukaan riittävästi hyviä peltiosia remonttia varten ja toinen hyväkuntoinen kori. Toistaiseksi rekisterissä. Kysy lisää
0400-952525 tai veikko ät neuro.hut.fiVieläkö tarvetta tiina konepellille? Varastossa olisi punainen.
0400-952525Ja peräkärri on löytänyt uuden omistajan!
kerrotko vielä kärrin strategiset mitat? Pituus, leveys ja paino?
continentalin valmistamia smartin renkaita sai ainakin viime talvena tilaamalla mistä tahansa continentalia myyvästä rengasliikkeestä. Itse kysyin kehä III:n varrella oleva Kirkkonummen renkaasta masalasta.
Ai niin unohtui vielä mainita, että Michelin 135/80R15 M+S 89 on misukan old timer-valmistuslistalla ja sitä ilmeisesti valmistetaan pieni erä tarpeen mukaan. Suomessa renkaita voi kysyä esimerkiksi vammalasta, missä myydään muitakin michelinin old timer -renkaita, tai ruotsista Bribos-nimisestä firmasta. http://www.bribos.com
Jos rengasta on olemassa, niin kannattaa tehdä yhteistilaus, jolloin hinta kyllä tippuu siitä noin 100 eurosta kappaleelta huomattavasti nastoitettunakin. Viimeksi noudin parikymmentä rengasta Ruotsista Raid Laponielle ja renkaiden valmistusviikko oli vuoden 2003 lopussa. Renkaat olivat vielä tubeless mallia.
Sama muuten koskee kaikkia muitakin harvinaisia michelin kokoja. Eli kannattaa tehdä yhteistilaus, jolloin hinta on kohtuullisempi. Vaan kukapa sitä nyt tarvitseisi niitä 125/80R15 X, 135/80R15, 125R400, 135R400 -kesärenkaita tai vaikkapa 185R14 ja TRX-renkaita…
Smartissa käyttävät eturenkaana tavallisesti 135/70R15 kokoa, joka kyllä sopii mainiosti sätkään. Valmistajana tavallisesti Continental. Viime vuonna ko. kokoa löytyi sekä kitkana että kesärenkaana mutta ei nastoilla. Muitakin valmistajia löytynee, esim. Toyo.
Continentalin kitkoja on ollut käytössä sekä kesällä että talvella muutamassa suomalaisessa rättärissä. Taisi jollain osallistujalla olla tuollaiset myös raid laponiella.
Kitkarenkaan suositushinta lienee yli 100 euroa kappale mutta koko sarjan taisi saada viime vuonna alle 300 euron alle laitettuna ja tasapainoitettuna. Kannattaa kysyä paikallisesta continentalia myyvästä rengasliikkeestä. Edellisinä talvina noita oli jossain keskusvarastossa muutama sarja varalla. Nythän smartteja on jo enemmän liikenteessä.
Saksan ww-rengasliikeistä löytyy myös muita vaihtoehtoja mutta ei tietenkään nastarenkaita. -
JulkaisijaArtikkelit