Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Ja kyllähän se asia on nyt niin, notta kyllämtehdas on meistänyt ne etujalkatilan numerot. Eli numero pitäisi löytyä vänkärin jalkotilasta läheltä penkkiä. neidän taloudesta on jokaisesta kulkimesta tuo numero tuolta löytynyt. Jopa -50 luvun alkupään yksilöistä, jotka on vasta -90 luvulla suomeen tulleet.
Itse olen meistänyt uusiksi nuita numeroita vänkärinpuolen eturunko aisaan. Ensin pistää jonkun laudanpätkän siihen rungon ylä kanttisauman alapuolelle ja toinen pää maahan ja ei muutakun numeroa lyömään. Konttorilla on sitten lyöty varmistukset päihin.
Joo noin tarvi tehdä. Mutta se juontaa juurensa siihen, notta käytössä on Acadianen takajouset. Tai oikeastaan koko pöntöt on akkiksesta ja vaihdoin sinne lyhyemmät varvat, jotka on pikkuisen liian lyhyet. Faijalle kasattiin sen pakuun takapää ihan samalla kaavalla tosin jätettiin sinne ne akkiksen pitkät taka silmukat. No niillä ei sitten riittänyt maavara enään veli venäjän teillä, joten joutui siellä ollessaan vaihtamaan nuo normi sätkän silmukat. Mutta muistelen erään kiltakapteenin joskus taannoin 1990 luvulla kirjoittaneen nyytiseen joitakin käytännön kokemuksia kun oli noita eri mallien jousitus ja tukivarsi osia yhdistelty. Muistaakseni jokin variaatio oli sellainen, että jousivarpa pääsi hankaamaan siihen pöntön kiinnitysholkkiin sillä seurauksella, että tavaraa häipyi siitä vuosien saatossa merkittävästi. Olisikohan tuo variaatio ollut pikku pöntöt ja joku pakun akselisto vai toisinpäin eli isot pöntöt ja sätkän akselisto.
No itselläni on siinä valkosinisessä akkiksen taka-akselistä ja mielestäni se on sama kuin normi sätkässä. Lisättäköön tuohon isoihin pyöränlaakereihin mallit AMI6 ja AK 350. Sitten jos meinaat laittaa akkiksen takatukivarsia johonkin vehkeeseen, niin huomioi varvan kiinnitys kohdat. Ne ovat jossain ihan toisessakohtaa, kuin normi sätkässä.
Tuo lyhyt kilpi todellakin hieman ihmetyttää. Mielestäni tuolloin 1972 ei ole ollut jaossa valkopohjaisia lyhyitäkilpiä. Oikaiskoon joku asian jos paremmin tietää/muistaa tuon ajan. Itse kasasin jokunen vuosi sitten erään seiskakakkosen ja sen eka tunnus oli kyllä tuo kuusimerkkinen ja ei kirveelläkään mustapohjaiseksi saa sitä muutettua.
Tuo vuosi 1972 oli kilpiuudistuksen vuosi. Eli otettiin käyttöön kuusimerkkiset valkopohjaiset kilvet. Jotkut konttorit saattoivatkin tämän tehdä heti kun niitä kilpiä käsiinsä sai, mutta käsittääkseni jotkut konttorit jakoivat käsistään pois vielä ne vanhat mustapohjaiset viisimerkkiset kilvet. Ja jos tuo tunnus nyt on se alkuperäinen, niin luulisimpa sen olleen alunperin juurikin tuo mustapohjainen.
5.10.2012, 07:01 vastauksena käyttäjälle: Mielenkiintoisia 2CV- ja Citroen-uutisia (ACIn kautta) #160725@Isoo-Jukka wrote:
Hollannin Ami-kerho on perustanut kansainvälisen rekisterin harvalukuisista 3-ovisista Ami Service -hyötykuljettimista. Liekö yhtään Suomessa? Kyseessä ei siis ole Break.
http://amicale-citroen.de/2012/das-citroen-ami-service-register/” onclick=”window.open(this.href);return false;

Tietääkseni jopa yksi tällainen löytyy Suomesta.
4.10.2012, 16:36 vastauksena käyttäjälle: Sätkän runko jousipönttöineen ja akselistoineen.MYYTY #167311Vai pikkupaku tai mehari joiden takarunko aisoja on lyhennetty 22cm?
No itse tuli tuon helan vaihto tehtyä ensimmäistä kertaa tänään. Kyllähän se onnistuu, mutta sitä ei kannata lyömällä lähteä vaihtamaan. Itse löysin kotoa piirrustuksen joka oli kopioitu jostain Citikan kirjasta vuodelta 1950. Tein työkalusta valmistus piirrustuksen ja valmistin sen. Tällä kalulla hela poistuu ja uusi menee paikalleen mutteria kiristämällä. Mutta se kalvain. Siitä en osaa sanoa sen enempää mistä niitä saa yms yms. Ensikertalaiselle suosittelisin sellaista joka on sen 20 mm. Tuo jonka koulusta lainasin on säädettävä ja sillä saa helposti tuon uuden helan kalvattua valmiiksi väljäksi. Itse kalvaaminen ei vaikeata ole. Opettaja heitti neuvon että käyttää akkuporakonetta ja pieniä kierroksia. Ainoa huonopuoli tuossa on se saako sen reijän kalvattua suoraan.
No kylmällä koneella tuota ääntä ei mielestäni tullut, mutta jo muutaman kilsan ajon jälkeen se alkoi. Ja kun asiaa tarkemmin muistelee, niin taisi kovassa vauhdissa vedättäessäkin jonkinlainen ylimääräinen ääni koneesta kuulua.
Mutta missä on JJ
Onkohan tuossa kahden tallin paikalta puuttumiseen syynä kaluston hajoittaminen, kun McLaren ja Lotus piti yhteis testin Keimolassa? Harjoittelu on kyllä parempi pitää ihan oikialla toimivalla radalla eikä pätkityllä ja metsittyneellä radalla.
Tästä harjoittelustakin jotain incar pätkää löytyy. http://www.youtube.com/watch?v=JdNtth9qSKE&feature=BFa&list=UU01y7ytiI2bwJwQ8AsjP5KA” onclick=”window.open(this.href);return false;Mutta kaikenkaikkiaan oli todella miellyttävä käydä ajelemassa tuolla.
vielä jos vaijerille kyyti löytyisi rautalammilta mööttiin.
Taas yksi pitkä päivä takana ja työ voitto samalla. Itse kun sähkömiehen poikana tiedän, notta sähkö kulkee johdossa ja sähkölaitteet toimii savulla. Kun savu tulee pois ei laite enään toimi.
Remin lataus tuotti hiukkasen päänvaivaa. Eilen kun tutkin samanlaista toimivaa ratkaisua ja muutaman kuvankin siitä matkaan otin, mutta ei. Ei halunnut toimia remin lataus siltikään. No tyytyminen oli taas kerran puhelin konsultaatioon. Loppujen lopuksi saimmekuin saimmekin Sepon kanssa remin lataamaan tehtyämme ensin nelinkätisen magnetisoinnin. Tämä tapahtui niin notta kone käyntiin laturille pakkovirtaa akusta ja samalla herätteelle maatälliä ja vot lataus alkoi. Tätä tapahtumaa edelsi 15-20 minuutin magnetisointi yritykset.

Tässä hieman kierroksia koneessa.
No tämä riitti Sepolle joka poistui kotiin, kun sauna oli lämpimänä. Itse tosin jatkoin vielä touhuamista reilun tunnin ja aikaan saannokset seuraavaksi.


Vielä huomenna koulunjälkeen Vääksyy nekemäään jotain pikkujuttuja ennen mööttiä.
Mutta möötissä nährään.
Taas yksi ilta vietetty Vääksyssä kasaten Remiä. Tuli täysi seitsemän päivän putki täyteen ja loppua ei vielä näy. Johto töissä olin puol neljä- kaheksan. Johdot tuli kytkettyä valoja lukuunottamatta ja vain sytytys toimi. Latausta siinä ihmettelin ja kun ei järkeä siihen tullut, niin luuri kouraan ja kyselemään henkilöltä joka samanlaisen laturin kanssa toiminut on. Siinä sitten puhelin konsultaatiota samalla työtä tehden ja ei lataa. Sitten jo totesin kellon olevan jo niin, että voipi kotiin lähteä. No tuo lataus asia jäi askarruttamaan niin kovasti, että heti kotiin päästyä katsomaan oman A mallin releen kytkennät ja sitten sisälle tutkimaan kirjallisuutta ja senjälkeen autotalliin purkamaan samanlainen laturi kuin >Remissä. Sieltä sitten paljastuikin eräs johto joka muistaakseni tuosta Remin laturista puuttuu.
Kiitokset vielä 18heppaiselle? laturin putsauksesta ja uusien johtojen kolvaamisesta. Onneksi tuli vielä enne koneen käynnistämistä tuo latauksen puhelinkonsultaatio. Oli tuo laturi kytketty toimimaan Pariisinrohnen releenkanssa eikä Dusellierin niin kuin alunperin on ollut. No onneksi johdoissa varaa ja kytkennän muutos onnistui. Jos sitä saisi sen huomenna jo tuottamaan sähköä järjestelmäänsä ja valot kytkettyä. Etu ovet kaipaavat vielä ikkunoiden kiinnityksen ja tuuletus luukun saa varmaan jo huomenna asentaa.
Jos joltakulta löytyisi ehyet vanhuksen lattiamatot joutilaana, niin Remiere sellaisia kaipaisi.
Ja ensimmäinenkään ei vastaa hakemiamme. ;)
-
JulkaisijaArtikkelit
