Etusivu Foorumit Päävalikko Myydään Wanhus Dyane etsii inspiroitunutta tekijää

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #269446

    Meillä on ollut jo vuosia telttatallissa pyörillään seisova vanhus Tiina. Kyseessä on metsäauto, josta on katto tullut sisään jo aikoja sitten, jota nuoriso on jonkinverran pahoinpidellyt, josta tekniikka puuttuu, kojetaulu taasen on säilynyt kohtuudella yms. Väri on ollut punainen, joka on liituuntunut, himmentynyt, pinnalle kasvanut jo sammalta ja jopa hieman jäkälää. Nyttemmin siis kuivanut ja ulkonäöltään hyvin autenttinen. Pellit ovat ihmeen kovia ja jossain määrin myös asennossaan. Jos olet joskus haaveillut tälläisen projektin löytämisestä, josta olisi tarkoitus pitää kuosi tuossa ilmiasussa ja laittaa sen teknisesti ajo- ja katsastuskuntoon, tässä on aikalailla hauska kokonaisuus lähtökohdaksi. Löytyy myös toinen wanhus Tiinan irto kori, joka on aikanaan saanut pienen pusun takakulmaan. Myöskin jonkin verran irtopeltejä kunnoltaan vaihtelevia löytyy näiden sisältä.
    Jos asia kiinnostaa niin kuuntelen mielelläni myös tarinasi ja katsotaan onko niistä jatkumoksi ja yhden wanhus Tiinan pelastukseksi liikenteeseen; niitä ei ole paljoa tuotu/eikä paljoa jäljellä. Tv Risto, Korpilahdesta puh. 040-viisi26yksi373

    unnamed

    #269523

    Päivitystä, sekä kori, että kuvan pyörillä seisova kokonaisuus on mennyt harrastajille. Niiden sisällä olleet ovet, etulokarit konepellit ja takaluukut jäi nurkkiin, myös muuta Tiina osaa on jonkin verran. Joutaa eteenpäin, ne ovat kuitenkin lähinnä kunnoltaan kakkosluokkaa, jotkut parempia ja jotkut huonompia. Kysele, jos kiinnostaa jokin. yllä yhteystiedot. Risto

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.