Etusivu Foorumit Päävalikko 2cv-projektit Puolukan ikkunaremontti

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #123841

    Moro !!
    Airelle eli puolukka on belgiansätkäni, Special vm. 85 ajettuna 140tkm, minulla vuodesta 2001. Seisonut ennen ostoani 5 vuotta tallissa Brysselissä. Ennen katsastusta kunnostin lattiat etuosanpaikoilla ja kävin koneen yläkerran läpi uusien tiivistesarjan, rekisteriin 2001 keväällä ja eka kansainvälinen tällä kulkimella Itävalta 2001.
    Kone veti hyvin, kulutti kohtuullisesti, mutta kuumana juuri ennen kierrosten laskua tyhjäkäynnille kuului noin 50-100 kierroksen alueeella sellainen pärinan ja tiheän kolkutuksen ääni moottorin sisältä, ei siis sylintereistä eikä kansista. Tämä häiritsi niin paljon lohkon öljyvuodon lisäksi, että ostin Frederikiltä Ami8 konnen, jonka talven 2005 aikana kunnostin ja sain nokalle ennen Skotlannin kokousta. Kolinat loppu ja kulkuakin tuli mukavasti lisää.
    Ajankäyttöä optimoidakseni ja pitääkseni perheen ainoan kulkimen liikkeessä olen tehnyt pikku kunnostuksia aina vaiheittain ja talven aikana, jolloin kokoontumisrintamalla on rauhallisempaa. Näin voi realistisemmin arvioida ajankäyttöään, joka tuppa aina olemaan liian optimistista ja pitämään seisonta-ajan kohtuullisen lyhyenä.
    Vuoden 2007 talven projekti oli etuakseliston kunnostus ja olkatappien vaihto.
    Tänä talvena aloin sitten ikkunaremontin 😳
    Tiivisteen alta oli jo vähän aavisteltavissa ruosteen tehneen pesää, mutta oikein hyvää käsitystä huonoudesta ei saanut, ennen kuin vasta ikkunan pois oton jälkeen.
    https://fotoalbum.web.de/alben/lasse.suhonen/Airelle/printImage?imageId=87941517&imageType=thumb
    Kuvassa näkyy miten hyvä ruosteen oli olla tiivisteen alla ja aina välillä sai vettä ruuakseen 8) (Mitenhän saisin kuvan vähän isommaksi ?? )
    Ensin imuria, sitten messinkiteräsharjaa porakoneella, ruosteenmuunninta ja tulos näyttää tällaiselta:
    https://fotoalbum.web.de/alben/lasse.suhonen/Airelle/printImage?imageId=87941526&imageType=thumb
    Reikiäkin on 😯
    No seuraavana kemiallista metallia ala Plastic Badding ja pohjamaalia ja hienokittiä ja välissä sormenpäitä koettelevaa hiontaa ja taas kittiä:
    https://fotoalbum.web.de/alben/lasse.suhonen/Airelle/printImage?imageId=87941795&imageType=thumb
    Nyt siis olen vaiheessa, jossa pitäisi kaivaa esiin paukkupullo jossa on oikeanväristä maalia, mutta sitä ennen pitää hioa uusi tuuletusluukku kirkkaksi mustasta pohja/varastomaalista ja maalata pohjaväriin, niin saa sitten vetää kerralla maalin kaikkiin pintoihin kun on paukkupullo auki ja käsi vireessä 😆
    Kuvat näkee ehkä albumistani premmassa koossa, jos jollain kiinnostusta on, tässä linkki:
    http://fotoalbum.web.de/gast/lasse.suhonen/Airelle

    Raportoin jatkosta !!
    Lasse

    #143405

    Näyttääpi hyvältä. Mulla taitaa olla sama edessä, sillä Ruotsin keikalla tuli vedet syliin… 🙁

    #143406

    Ennen tuulilasinlaittoa kannattaa vetää vaikka teippi noihin koloihin, jotka on pystypilareissa siinä kehyksessä. Niitä ei muistaakseni esim. vanhuksen kehyksessä ole. Meidän kaikista kulkimista ne on teipattu ja sekin jo vähentää oleellisesti veden sisääntuloa… Lasien kehykset on kyllä ikäviä korjata, hitsaus kun ei oikein tule kysymykseen 🙁 Hyvältähän tuo korjaus näytti 8)

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #143407

    N. 20 vuotta sitten täyttelin migillä (ja rälläkällä tasoittelin) n. 100 reikää kallefaaraoni tuulilasinkehyksen alareunassa ja mietin, notta kuinkakohan tässä ajan kanssa käy, kun suojaaminen varsinkin alapuolelta oli liki mahdotonta.

    Mitään ruostumista ei ole ollut sillä seudulla havaittavissa!! Tuulilasi on ollut irti pariinklin otteeseen vuosien aikana.

    #143408

    Tiivisteen alle jäävä osa kehyksestä kannattaa suojata kotelosuoja-aineella. Itse olen käyttänyt Tectyl ML:ää. Se suojaa ruostumiselta ja ennen kaikkea tiivistää, niin ettei vesi edes pääse tiivisteen alle. Lisäksi toimii liukasteena lasia asennettaessa.

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.