Etusivu Foorumit Päävalikko Tapahtumat PÄREPITSIKKKUPPI 2006 on…

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #122479

    PERUTTU!

    Kiltakalenteriin jäi niin huonoja vaihtoehtoja kisaviikonlopun viettämiseksi, että me porilaiset jättäydyimme pois järjestelyistä – olimme järjestelyvuoroinen jaos, joten tiesimme päätöksemme vakavuuden. Tarjolle jäänyt syyskuun toinen viikonloppu ei ole enää kaikella todennäköisyydellään paras vaihtoehto telttailuun ja muuhun ulkoilmaelämään (monille jo sätkäilykauden ulkopuolista aikaa). Taasen heinäkuun lopun yöt ovat aivan liian valoisia yösuunnistuksen toteuttamiseen.

    Rauma- ja ukilaiset päätyivät omien kisojensa kanssa samaan päätökseen viime viikolla.

    Pori-Rauma-Uki -jaokset olivat lähes ainoat jaokset, jotka vastasivat raadin toiveeseen kahdeksan vuotta sitten – pyyntö oli: “Yhdistäkää voimianne ja järjestäkää tapahtumanne joka toinen vuosi eli maailmankokouksien väleissä”. Näin teimme 4 tapahtuman ajan eli 1998-2004.

    Nyt vaan kävi niin, että muutamat muut jaostapahtumat ovat menneet suosiossa ohi ja vielä kun yksi niistä siirtyi omien paikkavarauksiensa takia ns. “meidän” viikonlopulle – me kumarramme kiitoksen ja poistumme kiltakalenterista. Huom. ilman kaunaa ja vihaa, ja muutakaan ahdistusta.

    Kiitokset kaikille vuosien varrella osallistuneille – Raimo H, älä hukkaa kiertopalkintoa – jos vaikka vielä joskus (seuraava mahdollinen ajankohta on elokuu 2008).

    Isämestarille: Vahva alustava varaus – PärePitsiKkkuppi 2008 järjestetään Porin lähimaastoissa elokuun kolmas (3.) viikonloppu! 😕

    Jimmi Porist'
    044-339238kuusi
    jimmi65(ät)gmail.com

    #134793

    katse tiukasti tulevaisuuteen tässä päivässä eläen. Kaikkea kivaa teille kevääseen ja me täällä Etelä-Savon muassa odotamme sitä 2008! 😀

    #134794

    Harmi juttu. Minusta yö-st on ollut yksi parhaista kisoista.
    Turnaus oli kyllä joskus aika rankka, kun yökisan palkintoja jaettiin n. klo 5.00 lauantai aamuna ja seuraava kisa taisi alkaa klo 12.00 samana päivänä ja sunnuntaina vielä lautapelit päälle.
    No täytyy pitää se kiertopalkinto tallessa, ehkä siitä kisataan vielä tulevaisuudessa.

    #134795

    Eikö sitä yö-kisaa olis voinut ajaa vaikka hitsauslasit päässä?! 🙄

    #134796

    😆 😆 😆 😉

    #134797

    Me palaamme vielä – hitsilasein tai ilman. 8)

    Jimmi Porist'
    044-339238kuusi
    jimmi65(ät)gmail.com

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.