Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #266552
    AkaileAkaile
    Osallistuja

    Päevää,

    foorumin ammoisina alkuaikoina oli pitkät pätkät keskustelua ja vääntöä vauhtipyörän painon merkityksestä koneidemme jatkeena. Tuolloin porukka jakaantui ns. kahteen leiriin, jossa osa kannatti raskasta vauhtipyörää ja toinen puolisko mahdollisimman kevyttä. Tässä jo jonkun aikaa Suomen toiseksi korkeinta pakua ohjastaneena on kirkastunut yksi näkökanta tähän asiaan ja se sisältyy jo tuohon otsikkoon.

    Osa lukijoista saattaa tässä kohtaa ajatella, että tämähän on ihan selviö, isommalla massalla ja ilmanvastuksella tarvitaan mäennousukykyä, jota raskas vauhtipyörä tarjoilee!! Oma “viisastumiseni” ei kuitenkaan liity tähän seikkaan, vaan kaupunkiajoon. Katsokaas, kun aluksi ajelin koneella, jossa oli se Acadianen raskain vauhtipyörä, mutta nyt kiireen vuoksi lainasin moottoria Sähkönsinisestä, jossa taasen on kutosen kevyin pyörä. Potkua tuossa jälkimmäisessä on roimasti enemmän kuin edellisessä koneessa oli jäljellä, joten ohut voimapyörähän toimii ihan varmasti!? Ei. Ei toimi.

    Ero tulee liikkeellelähdöissä ja nopeissa ylämäkivaihdoissa pienempään. Kevyt vauhtipyörä tekee näiden osalta pakun kulkemisesta “kulmikkaampaa” ja väitän, että Sitikka on itsekin törmännyt tähän ilmiöön kehitystyötä tehdessään. Ts. massaa ja ilmanvastusta voittaessa se vauhtipyörän massa tekee vaihdoista ja kytkimen ylösnostosta pehmeämpää. Henkilömallissa tämä sama tuntuu ehkä aavistuksen viiveelliseltä toiminnalta käytöksessä, mutta pakussa se parantaa kokonaisuutta.

    Ylämäkien nousuun pidän oleellisempana seikkana välitysten sopivuutta suhteessa siihen, millä kierrosalueella ko. kone jaksaa sitkeimmin toimia. Tämä tulee esille myös rankkaa vastatuulta vastaan kitkutellessa.

    Eli mitä tästä nyt olisi hyvä välittyä tietoonne? Jos haluatte piristää pakunne kulkua ja tälläätte vaikkapa 652-setin lohkon poskille niin älkää silti hävittäkö painavaa vauhtipyörää. Sopivia uusia kytkinpaketteja saa nykyään, joten käpälämallin käyttöön ei ole pakotettu, vaikka ns. vanhempaa vauhtipyörää käyttäisikin. Ero käytöksessä on itseasiassa merkittävämpi kuin henkilömallissa tehdessä kumminpäin tahansa.

    Espoo-Ke-Su
    Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.