Etusivu Foorumit Päävalikko Matkalle Nordkappiin elokuussa

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #263191

    Oon ajatellut ja mielessäni suunnitellut reissua nordkappiin.
    Ajankohta ois elokuun puolenvälin jälkeen ja lähtöpisteenä Kuopio.
    Viikon verran ajattelin varata aikaa reissua varten. Kulkupelinä on 2cv6 652cc koneella. Tekniikkapuoli toimii ja on toiminut hyvin.. Alustan osista on viiden vuoden aikana uusittu tukivarren laakereita lukuun ottamatta kaikki. Jarrut myös laitettu pari vuotta sitten kokonaan uusiksi. Samoin vetoakselit. Joten luulisin kulkupuolen olevan kunnossa. Muutamia varaosia ja työkalut ajattelin ottaa mukaan kaiken varalta. Ja tietysti sopivasti vaatetta ja evästä.
    En oo koskaan elämäni aikana käynyt saariselkää pohjoisempana. Ja sielläkin vain pikaisesti työn merkeissä, eikä sätkälläkään oo tullut tehtyä mitään pitempiä reissuja. Pisimmät matkat olleet noin 300km suuntaansa, joten ajattelin siksi tehdä pitemmän sätkäreissun pohjoiseen.
    Kertokaa kokeneemmat sätkällä reissaajat kokemuksianne ja vinkkejä matkalle.

    #263193

    Keli muuttuu nopeasti, eli ei kannata suunnata päätepisteeseen, jos on merisumun tai kovan sateen vaaraa. Siellä ei nimittäin tuolloin ole mitään nähtävää. Hyvällä kesäkelillä on myös mahdollista patikoida vielä pohjoisempaan pisteeseen ja tuota monet suosittelevat.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.