Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #261855
    Tuomas Asunta
    Osallistuja

    Kyseessä 2cv 4 vm-71. Hankittu meille 2003, jolloin vieroitusoireet 2cv:n puutteesta kävivät ylivoimaisiksi. Aikaisemmassa elämässä olin omistanut rättäreitä vuodesta -67 alkaen yhtäjaksoisesti yli 30 v. Sitten rahapulassa jouduin luopumaan silloisesta kulkimesta. Muutaman vuoden kärsimyksen jälkeen hankin tämän. Nyt kuitenkin on taas aika luopua – ja samasta syystä. Taloamme joudutaan remppaamaan ja rahaa palaa.
    Nyt autossa oleva moottori on erään eläkkeellä olleen hammasteknikon kunnostama 2cv dyanen kone ja paikalleen asennettu 2010. Entinen, ehkä hieman voimaton, moottori ja vaihdelaatikko kuuluvat myös kauppaan. Autolla on meillä ajettu aika vähän. Vain muutamia kesäkeikkoja.
    Auto on katsastettu toukokuun lopulla 2018 ja on nyt pukeilla liikennekäytöstä poistettuna. Ennen katsastusta runko hitsattiin kuntoon ja mönjättiin. Uusia osia silloin tuli jonkin verran: ainakin sytytyspuola, akku, vilkkurele, etuvilkku ja ovien lukkosylinterit. Edellisvuonna uusittiin pakoputkisto. Mielestäni kuljin on täysin ajokunnossa heti, vain ilmoitus liikennekäyttöön ottamisesta ja sitten baanalle. Haluttaessa sen varmaan saisi museorekisteriinkin aika helposti.
    Tinkimisen voi aloittaa 3,5 tonnista.

    • Tätä aihetta muokkasi 3 vuotta, 6 kuukautta sitten Tuomas Asunta.
    • Tätä aihetta muokkasi 3 vuotta, 4 kuukautta sitten Tuomas Asunta. Syy: MYYTY
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.