Etusivu Foorumit Päävalikko Esittäytyminen Musta hattuinen mies!

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #122940

    No heissan, pitänee minunkin paiskata jonkun sortin tekstiä tänne! Minä alotin tämän 2cv askartelun jo 1972 jolloin hankin kaveriltani ekan kulkimen joka oli pikku paku eli AZU. Rakentelin sen parempaan kuntoon joten sen aikanen 2cv tekniikkakin tuli silloin jo tutuksi. Pahaksi onnekseni menin myymään sen kun kuvittelin että ostan henkilö mallin, mutta muutama vuosi siinä kuitenkin vierähti muissa touhuissa? No sattumoisin sitten satuin olemaan Oulussa ja aikaa tappaakseni menin autoliikkeeseen pällisteleen pelti lehmiä, mutta mikäs kumma siellä perimmässä hallin nurkassa pölyn alla nyhjöttikään? No sielläpä oli ihka eläväinen oranssin värinen nelkku -75! Ku ei siitä ajatuksesta enää päässy irti vaikka olis syöny asperiinit sun muut, piti se seuraavalla viikolla heti maanantaina lähtiä hakemaan kotio, vuosi oli -78 keväällä. Kiltaan liityn sitten alku vuodesta -79 kevät talvella. Sillä kulkimella ajelin sitten kesät talvet yli 13 vuotta, kunnes siirsin vajahan odottaan uutta tulemista, siellä se muuten on vieläkin. No ei siinä mitään, rakentelin vanhoista raadoista ittelle ja muutaman kulkimen muillekkin henkilöille vuosien saatossa ynnä muuta pienempää remppaa. Yhtä aikaa oli pihassa parraaltaan 5 ommaa 2cv:tä. Sitte kun jäin ittekseni -92 rivit harveni siten, että enää liikenteessä olevia mulla on kaksi elikkä modivioitu 2cv -67../..kutonen../”turbo” sekä suunnilleen aito pikku paku AZU -60 mallia ryppypelti. Monen laista on keritty askarrella 27 vuojen aikana, varmaan ei tartte muistaakkaan kaikkea, mutta mukava harrastus on ollu tämä rättäri. Monet tuntee minut kun liikun tapahtumissa ja ompa Kilta galleriassa joissakin kuvissakin vilaukselta esillä. Eipä niitä ole kovin suuria saavutuksia kertynyt matkalle tässä harrastuksessa, mutta vois yhen kertoakkin -93 vuojen jälkeiseltä kesältä. Rakentelin silloin Isoo Jukan pakuhun kuskin puolen kyljen kokonaan uudestaan, ja vähä perääkin. Sen oli Iisalmessa joku Matsta repiny palasiksi Nurmeksen Maailman kokoukseen tulo matkalla. Nykyisin kun on jo tullu ikääkin enempi, ei saa palijo aikuseksi mutta kulkimeni olen pitäny kunnossa, jotta pääsee tapahtumiin ja voi muutenkin nautiskella kesäisin ajelemalla sinne tänne ja takasin!
    Semmonen tappaus tämä “Musta hattuinen mies”.
    😯

    8)

    Minä ja eka pakuni 1972
    Itse vuosimallia 1945
    Paku vuosimallia 1965

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #231940

    Tällainen se oli silloin kun hankin sen itselleni.. 🙂

    Lunahod-2

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #231954

    Hauska nimi tuolla Pakulla. Lunahod 2 oli neuvostoliittolainen miehittämätön kuuauto.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.