Etusivu Foorumit Päävalikko Matkalle Killan kesäretki 2015 Puolaan

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 18)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #129307

    Terve kaikille

    Pikkuhiljaa alkaa matkakuume polttelemaan ja kaasujalkaa kutittaa, kun kevätauriko on tullut ennenaikaisesti näyttäytymään.

    Laskeskelin juuri Puolaan lähtijöiden määrää; tällähetkellä minulle on ilmottautunut 11 autokuntaa, 22 aikuista ja kaksi lasta. Luultavasti jokunen autokunta vielä ilmottautuu, ennen kuin asettamamme aikaraja 1.4.2015 menee umpeen.
    Aikaraja aseteltiin lähinnä siksi, että saamme varmistettua mahdollisimman aikaisin meille leiripaikat oikein nimellä varattuna. Aikaisemmilla kesäretkillä juuri leiripaikkojen kanssa on ollut ongelmia.

    Käydään matkareitti porukalla läpi vielä lähempänä lähtöpäivää. Tarkoituksena on, että majoituspäivät ovat lukkoon lyötyjä. Kun esimerkiksi jotkut heräävät aikaisin, toiset myöhään, niin ajatus olisi, että ajopäivänä aikaisin heräävät voivat halutessaan lähteä ajamaan seuraavaan kohteeseen aikaisin, pääjoukko letkassa aamipäivällä (esim klo 11) ja unikeot tulevat perässä. Kohde ja majoitus olisi kumminkin odottamassa.

    Heti lähdön kanssa on vapauksia. Kumpulaisen Pena ja Salme on lähdössä Eckerölinen kanssa aamukahdeksalta. Me olemme vetämässä pääporukan Viikkarilla kello 10.30 lähdöllä, jos lähtee myöhemmin, niin Siguldassa tavataan. Jokainen kumminkin varatkoon itse sekä menoolippunsa, että paluunsa. Me löysimme edullisimman menon Vikinglinellä, kun liityimme ilmaiseen Viking clubiin, mutta jokainen voi käyttää omia kontaktejaan ja alennuslippujaan.

    Aikataulu ja reitti on Nyytisissä 1/15 ja ilmestynee myös tänne, kunhan hupin sihteeri ehtii tutustumaan foorumin saloihin.

    MUISTAKAA ILMOITTAUTUA 1.4.2015 MENNESSÄ osoitteeseen hupimestari@2cv.fi

    HupiPette.

    #174634

    Saimme viimein yhteyden Puolan kokouksen järjestäjiin. Näyttäisi onnistuvan saada Killan kesäretkelle osallistuville oma alue kokouspaikalta. Saamani viestin mukaan kokoukseen pitää ensin ilmottautua, ja ilmottautumisen yhteydessä saa ilmoittautumisnumeron ( meillä tänään ilmoittautuneina numero 979). Killan kesäretkelle osallistuvat ilmoittakaa minulle omat ilmoittautumisnumeronne osoitteeseen hupimestari@2cv.fi. Lähetän ne kootusti kokouksen järjestäjälle ja paikka on meidän. Näin se homma toimii ajatuksen tasolla, jännä nähdä, jos kaikki on myös käytännössä ihan näin. 1.4.2015 mennessä pitää ilmoittautua retkelle mukaan, mutta maailmankokouksen rekisteröitymisnumerot ehtii ilmoittamaan myöhemminkin.

    #174635

    Tällä hetkellä ilmottautuneita autokuntia on jo 20. Mukaan mahtuu vielä. Ilmottautumisia otetaan vastaan vielä 1.4 asti.

    #174636

    Termoos. Mukava kun joukkio vielä kasvaa. Olis mukava saada osallistujalista sitten aikanaan omaan sähköpostiin. Sitten vielä odottelen sen hienon Jp-kokouksessa esitetyn Puolan matkapowerpointin julkaisua esim. täällä tai killan saitilla.

    Täältä tähän,
    häspyytteri

    PS. Matkavaunusta on kevätsauhut otettu, hauskaa!

    #174637

    Kyllä, ajatus on seuraavaksi kerätä lista mukaanlähtevistä ja pistää sähköpostirinki pystyyn. Poverpointin voi laittaa siihen liitteeksi. Nyt mukana 21 autokuntaa, vielä pari päivää aikaa ilmoittautua tälle retkelle.
    -HupiPette

    #174638

    voiko vielä ilmoittautua mukaan? Mikko

    #174639

    Terve Mikko ja muutkin vielä mukaan haluavat.
    Olen jo hoitanut listat leirintäalueille, mutta Killan Kesäretkihän on tänävuonna vapaamuotoinen etappireissu. Matkareitti ja leirintäalueet ovat tiedossa, kartat ja aikataulut saa kyllä minulta, kun tulee satamassa 20.7 kyselemään. Ja jos leirintäalueelle on varattuna mukaanlähteville jo 30 autokunnan tarvitsema tila, niin kyllähän kiltalaiset samaan tilaan vielä vaikka muutamankin sätkän saa mahtumaan, kiltaveljiä ei pulaan jätetä.
    -Pette

    #174640

    Voisikos sen killan retken reitin laittaa tänne nettiinkin, tässä muuttokuormaa pakatessa olen pakannut jonnekin lootaan nyytisetkin, ja en ala niitä kaivamaan esille 🙄

    Me olemme hiukan muita edellä, kun olemme 20.7. maanantaina jo klo 7 Tallinnassa laivasta poistumassa, mutta tavataan muita joskus sit jossain…. 😛

    #174641

    1. matkapäivä 20.7
    Viking Line lähtee Helsingin Katajanokalta kello 10:30 ja on perillä Tallinnassa 14:00.
    Ajo Tallinna-Sigulda 300 km.
    2. matkapäivä 21.7
    Siguldaan tutustuminen
    3. matkapäivä 22.7
    Sigulda – Kryziu Kalnas -kukkula Šiauliai-Klaipeida – Nida, kuurinkynnäs) 400 km
    4. matkapäivä 23.7
    Tutustuminen kuurinkynnäkseen
    5. matkapäivä 24.7
    Nida – Kaunas, ajoa 260 km
    6. matkapäivä 25.7
    Tutustumista Kaunasiin
    7. matkapäivä 26.7
    Kaunas-Gizycko (Puola) ajoa 200 km.
    8. matkapäivä 27.7
    Tutustumista Gizyckon alueeseen
    9. matkapäivä 28.7
    Gizycko – Torun ajoa 280 km
    Maailmankokous 28.7-2.8.2014

    #174642

    Leirintäalueinfoa.

    https://dl.dropboxusercontent.com/u/7464461/Leirinta_alueet.docx” onclick=”window.open(this.href);return false;

    Reittiä Googlemapsilla:

    https://dl.dropboxusercontent.com/u/7464461/Tallinna%2C%20Harjumaa%2C%20Viro%20-%20Torun_%2C%20Puola%20_%20Google%20Maps.pdf” onclick=”window.open(this.href);return false;

    #174643
    mph

    Moi
    Tänään palattu jo kotio. Hyvin meni hyvä retki.
    Kiitokset retkueen vetäjille Pettelle ja Sonjalle hienosti valituista paikoista.
    Ja samoin kaikille mukana olleille, hupia oli. Ainakin miulla
    Niin ja tietty he kajjaanilaiset A ja M ( menikö oikein 😀 ).
    Nähhään
    mph kiittää ja kuittaa
    M

    #174644

    Riikassa. Tavattiin ensimmäinen sätkäporukka naapurikylästä Järvenpäästä. Huoposet yllätettiin ravintolapöydästä kun olivat nauttimassa päivällistään. Loppuilta nautittiin oluesta ja Riga Balsamista.
    Taksit ovat täällä edelleen halpoja. Ekana päivänä 3,60 ja tänään 6,90.-. Tosin matka pidempi ja tänään 4 henkeä kyydissä. Hauskaa tämä matkailu. Tänään aamulla Liettuan Trakaissa ja nyt Latvian Riikassa. Kyllä matkailu avartaa ainakin kukkaroa. Hyvä päästä hetkeksi töihin rauhoittumaan. 😆

    #174645

    Kiitos Hupimestarille ja Hupivaimolle hyvin organiseeratusta Killan kesäretkestä. Hyvät leiripaikat ja kiireetön etappiajelu levänneenä, sopii tällääselle kääkälle. On nimittäin sitä “campinghuntinkia” tehty aiemmin riittämiin. Tällä reissulla telttakepit klapaji hyvissä ajoin ennen pimiää.

    Torunin kokous leiripaikkoineen oli onnistunu. Peruspalvelut pelas (ruoka ja juoma), suihkuis piisas lämmin vesi ja sai kyykähtää oikein porsliinille. Kovalle tuulelle järjestäjätkään voineet mitään. Hyvät pileet

    #174646

    Äskeisen allekirjoitti

    omasta ja puolustusvoimien sekä vaimoni Pirkon ynnä matkaseurueen Tiinan ja Hekun puolesta

    Häspyytteri, Nurmooo niinku Lontoo kolmella oolla

    PS. Onkohan IsooJukalla tai kellää tilastotietoja Torunista (osallistujamäärät maittain etc.)

    #174647

    Juuri laskeutui Hemuli kotitontille melko maanläheisenä johtuen tietysti likaisista vaatteista;) tuli ihan tasan 3tkm hänen mittariinsa reissua..ja meille noviiseille enemmän kuin 3000 uutta iloista kokemusta. Iso kiitos kaikille ja vielä isompi erityiskumarrus Sonja/Petri todella hienosta retkestä. Wau mikä reissu.
    T. Neitsyytensä(vaan maailmankokous:) menettäneet Sari&Juha. Hemuli saikin tavata edellisen omistajansa joka häntä oli käyttänyt kokouksessa 😛

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 18)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.