Etusivu Foorumit Päävalikko Palaute ja ehdotukset Kaminakeskustelu

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 28)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #230122

    Tässä nyt yön yli olen sulatellut tuota kaminakeskustelua, vaikkei se millään tavalla minuun liitykkään. Kantani liittyy nimenomaan tuohon lukkoon, eli ko. keskustelun lukitsemiseen. En muista, että vanhan foorumin aikaan olisi ikinä tarvinut lukita yhtäkään keskustelua ja siellä sentään oli välillä huomattavasti tulisempaa vääntöä ajoittain. Kannanottoni ei myöskään tähtää siihen, että tuota keskustelua pitäisi jatkaa, sillä asia taisi kuitenkin tulla selväksi. Pointti on siinä, että tämän harrastajapiirin sisällä pitäisi kyetä sen tason keskinäiseen käyttäytymiseen, ettei tuollaista lukittua keskustelua tarvitsisi ikinä tehdä. Mikä virka on k e s k u s t e l u f o o r u m i l l a, mikäli keskustelua ei voida tai kyetä harrastamaan? Ts. mikäli joillakin osapuolilla hiertää jonkun asian ympärillä kenkä niin pahasti, että näkökantojen ilmaiseminen tekstimuodossa menee henkilökohtaisuuksiin tai muilla tavoin ihon alle pahasti, niin suosittelisin, että istuisitte saman pöydän ääreen purkamaan juurisyyt ko. käytöksestä auki ja tähtäisitte kohti uusia tuulia. Tämä on murheellista seurattavaa, että henki ei oikein ole kohdallaan. En osoita tällä ketään, enkä odota tähän edes vastauksia tahi ns. pashavyöryä. Pieni pohdinta lienee paikallaan ennen sen suurempia tekoja. Saattaa syntyä jopa jotain uutta ja hedelmällistä, kun vilkaistaan molempien osapuolien näkökantoja ilman, että ensimmäisenä kaivetaan sotakirveet esille. Peace.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230124

    Jep. Samaa mieltä. Luulin että molempien kerhojen tarkoituksena on edistää näiden vanhojen sitikoiden harrastustoimintaa. Mutta lukemani perusteella tässä ei kyllä ajatella harrastajien parasta vaan ihan jotain muuta. Luulisi että jaettu vastuu ja työtaakka olisi kaikkien etu. Se että uutiset olisivat samassa julkaisussa olisi myös mielestäni molempien kannalta hyvä asia ja toisi lisäarvoa molemmille mutta olkaa sitten lapsellisia jos niin haluatte. Ja sitten ihan vaan ettei jää epäselväksi että mielipiteeni ei edusta 2CV kiltaa missään määrin vaan on ainoastaan oma yksityinen mielipiteeni.
    palkokasvi

    If in doubt, go flat out.

    #230130

    Taannoin täällä keskusteltiin siitä mikä on se “Kiltahenki”. Sitäpä voisi jokainen lähteä miettimään omalta kohdaltaan..
    Täällä Foorumilla kantaa asioihin ottavat henkilöt ovat vain pieni osa killan jäsenistä ja epäilen että jos asioiden tiimoilta kysyttäisiin laajemmalla otannalla tuota äskeistä kaminoiden ja rättäreiden yhteisistä jutuista ja intresseistä esimerkiksi Nyytisten osalta, niin pääosin siihen ei olisi varmaan mitään estettä, luulen ainakin näin.
    Kilta tapahtumissa en ole huomannut mitään närää osallistujien keskuudessa vaikka kaminoita onkin mukana paikalla. Osa vanhoista kiltalaisista on jo iäkkäämpää porukkaa ja telttailu ei enää suju yhtä sutjakkaasti kun nuoremmilta saatikka sätkään majoittuminen.
    Tapahtumiin osallistuttuani jo lähes vajaat 40 vuoden ajan voin kertoa että jo 90 luvulla hiljaisella päätöksellä hyväksyttiin kaminat mukaan tapahtumiin, motto oli että nehän on aaltipeltiä nii kuin vanhus rättärin konepeltikin ja saman ajan tuotteita myös. 🙂
    Selkein asioiden linjaus ja jäsenistön mielipiteet asioihin saisi selville jos ne tuotaisiin käsittelyyn Killan vuotuiskokouksessa esimerkiksi tulevan Möötin jälkeen. Tämä Foorumi ei ole virallisesti mikään päätösten teko paikka millään muotoa, joten jos asioista joku haluaa mielipiteensä kertoa niin siihen suotakoon heille mahdollisuus, ja niin kuin Akaile kommentoi tuossa edellä, niin keskustelun sulkeminen Adminin toimesta oli mielestäni liioiteltua. Tuolla keskustelussa ei ollut mitään sellaista mikä olisi antanut oikeuksia ketjun sulkemiseen. Mutta miettikääpä sitä kiltahenkeä vielä. Hyvää syksyn jatkoa! 🙂

    Äläpä hättäile, kyllä tämä tästä.. 🙂

    #230139

    Asiallinen ja leppoisa keskustelu Caminoistakin on täällä sallittua. Ja Caminat ovat edelleen tervetulleita myös Killan tapahtumiin.

    #230162

    Täällä määkin istun samassa huoneessa Killan webmasterin kanssa ja ollaan lähes samaa mieltä elämän tarkoituksesta.

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #230165

    Sitten kun Caminoista keskustelu täyttää foorumia niin paljon ettei sätkistä enää mahdu keskustelemaan, sitä on syytä rajoittaa.

    #230178

    Kantani liittyy nimenomaan tuohon lukkoon, eli ko. keskustelun lukitsemiseen. En muista, että vanhan foorumin aikaan olisi ikinä tarvinut lukita yhtäkään keskustelua ja siellä sentään oli välillä huomattavasti tulisempaa vääntöä ajoittain. Kannanottoni ei myöskään tähtää siihen, että tuota keskustelua pitäisi jatkaa, sillä asia taisi kuitenkin tulla selväksi. Pointti on siinä, että tämän harrastajapiirin sisällä pitäisi kyetä sen tason keskinäiseen käyttäytymiseen, ettei tuollaista lukittua keskustelua tarvitsisi ikinä tehdä. Mikä virka on k e s k u s t e l u f o o r u m i l l a, mikäli keskustelua ei voida tai kyetä harrastamaan?

    Keskustelun vapaus on foorumin elinehto ja moderoiminen kevein perustein on PC:stä. Lakiin perustuva moderointi on pakollista, mutta siihen perustuvaa tarvetta ei ole ollut näkyvillä.

    Joka tapauksessa haluan tulla hevosautosta ulos kun se ei ole suljetussa ketjussa mahdollista ja kertoa sen, että omistan yhden harvoista hevosautoksi muunnetuista Kaminoista, jota ei ole muutettu takaisin paketti- tahi asuinautoksi. Rekisteröity kahdelle henkilölle ja kahdelle hepalle.

    Yksipuolaisen ratin takaa,

    Visa-mies

    [url url=http://visamies.wordpress.com]visamies.wordpress.com[/url]
    [url url=http://instagram.com/visamies]instagram.com/visamies[/url]
    [url url=http://facebook.com/visamies]facebook.com/visamies[/url]
    [url url=http://youtube.com/visamies]youtube.com/visamies[/url]
    [url url=http://twitter.com/visamies]twitter.com/visamies[/url]
    [url url=http://visamies.galleria.fi]visamies.galleria.fi[/url]
    [url url=http://sitruunapatonki.fi]sitruunapatonki.fi[/url]

    #230206

    Koska näköjään kannanottoni muuttui omaksi topicikseen muka foorumin kehitykseen liittymättömänä niin sen verran kiistän, että nimenomaan liittyy keskustelupalstan uudistamiseen, mikäli vastaavaa moderointia lisätään/jatketaan.

    Tässä linkki vielä alkuperäiseen ketjuun: https://www.2cv.fi/keskustelut/aihe/kaminakuskit-ohoi/

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230209

    Se että uutiset olisivat samassa julkaisussa olisi myös mielestäni molempien kannalta hyvä asia ja toisi lisäarvoa molemmille mutta olkaa sitten lapsellisia jos niin haluatte.

    Hei Basbarduu, sinulla on hieno avoin ajatusmaailma uutena kiltalaisena. Kun seuraavan kerran ehdit Hy-Rin kahville, niin kerron hieman mistä tässä oikeasti on kyse.

    #230218

    Sehän passaa. Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen henkilökohtaiset erimielisyydet mutta jospa syy olisi joku järkevämpi. Itse lukisin mielelläni myös Caminoita koskevia juttuja. Myöskin näkisin yhden aktiivisen foorumin huomattavasti parempana kuin usean hiljaisen. No tämäkin keskustelu on jo sivistänyt. Luulin että nuita aaltopeltikoppeja olisi Suomessa vain muutamia mutta näköjään niitä on useita. Liikenteessä nuita ei kyllä ole näkynyt.

    If in doubt, go flat out.

    #230230

    Se että uutiset olisivat samassa julkaisussa olisi myös mielestäni molempien kannalta hyvä asia ja toisi lisäarvoa molemmille mutta olkaa sitten lapsellisia jos niin haluatte.

    Hei Basbarduu, sinulla on hieno avoin ajatusmaailma uutena kiltalaisena. Kun seuraavan kerran ehdit Hy-Rin kahville, niin kerron hieman mistä tässä oikeasti on kyse.

    Kerro toki meille muillekin.

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #230234

    Mielestäni tässä keskustelun avauksessa oli kysymys ihan muusta kun jonkun uuden kiltalaisen kommentoinnista.. 😉
    Kyse oli käsittääkseni siitä voidaanko jokin keskustelu lukita ilman näkyvää syytä,, olkoonkin että sen avaaja olisi adminin oikeuksilla armoitettu henkilö..
    Kuitenkin keskustelu on avattu omalla nimellä,, eli vain yhtenä meistä käyttäjistä..
    Kyseinen keskusteluhan ei mitenkään antanut aihetta saatikka syytä lukita sitä..
    Olisi mukava kuulla jokin hyvä syy moiseen toimintaan.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #230241

    Aloitusviesti kuului näin:

    Nyt peräänkuulutetaan täällä foorumilla viihtyviä kaminakuskeja. Pyydän kauniisti kaikkia tällä foorumilla aktiivisia kaminakuskeja ilmoittautumaan vastaamalla tähän ketjuun. Eli jos sinulla on Citroen HY tai ajo-oikeus sellaiseen, niin vastaa tähän ketjuun. Ilmoita myös paikkakunta missä vaikutat ja kamiinan/kaminoiden vuosimalli. Kysely liittyy Hupi-Petten ideaan aktivoida kaminajuttuja Nyytisissä ja mahdollisesti myös internetissä.

    Aloitusta kirjoittaessani mietin, että lisään myös maininnan: Tähän ketjuun vain ilmoittautumiset, muulle asiasta keskustelulle voi avata oman topiikin. Tuo jäi kuitenkin tekemättä. Ketjussa on kaksi aloituksen pyynnön mukaista viestiä, kiitos Kossu ja Seppo Huovila (pyydän jo etukäteen anteeksi, jos riitelyn sekaan hukkui joku vastaus).

    Koska ketju ei alkanut täyttää alkuperäistä tehtäväänsä, päätimme sulkea sen ylläpidon ja oltermannin yhteisellä päätöksellä. Siirsin aktiivisena käyvän kaminakeskustelun omaksi topiikiksi, jotta keskustelu kaminoista voisi jatkua. Vaikka keskustelu suljettiin, se jätettiin näkyviin, ainoastaan siihen vastaaminen suljettiin, koska keskustelun avauksen alkuajatus katosi melko pian ensimmäisen vastauksen jälkeen.

    Jos toiminnassa oli jotakin “lain” vastaista, voi asiaan vaikuttaa osallistumalla ensi sunnuntaina olevaan Killan syyskokoukseen (Seinäjoella), jossa voi vaikuttaa omalta osaltaan yhdistyksen toimintaan. Raadin jäsenistäkin useita on sunnuntai erovuorossa ja paikkoja avoinna. Teillä kaikilla Killan jäsenillä on mahdollisuus sunnuntaina vaikuttaa ketkä ensi vuonna toimii, Oltermannina, Kiltakapteenina, Kirstumestarina, Skribana, Ottopoikana tai raadin varajäsenenä (2kpl).

    #230248

    OK.. Olisi pitänyt vain siitä heti kertoa niin tämäkin ketju olisi ollut tarpeeton.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #230250

    En ymmärrä Mikan kommenttia “riitelyn sekaan hukkumisesta”. Tarkoitatko ihmisten vai asioiden riitelyä?

    Keskusteluhan lähti liikkeelle omien sanojesi mukaan henkilökohtaisena kyselynä, jolla ei ollut muuta taustaa kuin hupimestarin idea tiedottamisen laajentamisesta. Tämä on kuitenkin linkkinä myös yhdistyksen www-palvelun etusivulla, joten katson sen olevan yhdistyksen virallinen kanta. Tämähän on kuitenkin yhdistyksen sivusto?

    Tämähän olisi ollut mainio aloitus, jos olisi keskusteltu aiheesta myös Camionnette Fun Clubin ihmisten kanssa _ennen_ kuin tästä tehtiin julkista. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut, vaan liikkeelle lähdettiin intoa puhkuen.

    Epätoivoksi kutsutaan tilannetta, jossa keskustelun suunta käännetään jo syyskokoukseen. Älä suotta ripottele tuhkaa yllesi!

    Ja kuten on mainittu jo aiemminkin 2CVGB-tiedottamisen yhteydessä, HY:t ovat osa paikallista kerhotoimintaa jo omana jaostonaan. Killan säännöissä on mainittu “Citroen 2CV-merkkinen tai vastaava Citroen merkkinen ajoneuvo” joten tässä kaiketi jo tulkitaan vastaavuutta? Tarkkuutta niihin yhdistyssääntöihin!

    Lisäksi sääntöjen § 4 sanoo “Hallitus päättää jäsenen erottamisesta”. Joko on mun vuoroni tulossa? 😀

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 28)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.