Etusivu Foorumit Päävalikko Matkalle Autojunaryhmän kuulumiset reissulta

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 21)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #126880

    Tiistai 19.7 13:48
    Laiva seilaa Etelä-Ruotsin kohdalla kohti Rostockia, nopeus 23,4knots, sanoi kapteeni. Nopeus on huima ja olemme ohitelleet useita muita laivoja
    Ryhmästä suurin osa istuskelee laivan ravintolassa kuluttaen aikaa. Kaapelimies juuri heräsi ja nauttii parhaillaan aamupalaksi makkarasoppaa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, joten hyvältä näyttää.
    Illalla on tarkoitus vielä ajaa noin 80km seuraavaan majoitukseen.

    Terveisin:
    Rauno, Mervi. Jukka, Suvi, Seija, Purkka, Kaapeli, Kaisa, Sirkka + loput jotka ovat ilmeisesti päiväunilla

    #162340

    Keskiviikko 20.7.11 klo 14:07, jätetty torstaina Saksan jälkeenjääneen IT infrastruktuurin takia.

    Porukka on onnellisesti Narbonnen junassa. Laivamatka sujui hyvin ja Rostockista lähdettiin lennokkaasti liikkeelle. Satamasta päästiin ehkä 1km eteenpäin, kun Paku päätti näyttää millaista sähkö on. No tässä tapauksessa esille tuli sankkaa harmaata ja kitkerän tuoksuista savua ensin kabiiniin ja hetken perästä myös konehuoneen alta pukkasi samaa tavaraa. Äkkiä pihalle ja pelti auki, johtosarja savusi eniten kohdasta jossa on kytkennät valopukille. Piuhat kaikki kertarepäisyllä irti toisistaan ja ihmettelemään mitä tapahtui. Tärinä oli löysyttänyt puolikkaiden valojen liitosta ja esille tullut metalli sai kontaktin runkoon . Analyysin jälkeen todettiin puolikkaiden johdosta koko näkyvältä osalta eristeiden sulaneen, myös kabiinista. Jeesusteippi auttoi uudelleensuojauksessa ja muutaman minuutin viivytyksen jälkeen päästiin onneksi jatkamaan matkaa.
    Yö oli jo pimeä ja pitkällä, kun päästiin mukavaan majapaikkaan, Pension Rabe, noin 80km Rostockista. Runsaan aamupalan jälkeen startattiin matkaan mukavien pikkukylien läpi Hampuria kohti. Ongelmitta siis ehdittiin Narbonnen junaan, jossa nyt matka jatkuu mukavassa seurassa hulppeita maisemia katsellen kohti Etelä-Ranskaa. Pakun huiput on nyt 163km/h, aika mukavaa ja turvallisen tuntuista kyytiä.

    #162341

    Torstaina 21.7.2011
    Junamatka sujui yllättävän nopeasti ja leppoisasti. Maisemat vaihtuivat ja yöllä siirryttiin jo Ranskan puolelle. Aamiainen, positiivisen hyvä, nautittiin vielä vaunussa ja puolen päivän aikaan olimme perillä aurinkoisessa Narbonnessa. Kulkimet säilyivät vaurioitta ja kuskien oli hyvin levänneinä helppo jatkaa matkaa.
    Narbonnesta otettiin suunta kohti pieniä rannikkoteitä ja kaupunkeja, määränpäänä Espanjan rajan lähellä oleva rannikkokaupunki Argeles-Sur-Mer. Narbonnesta lähdettäessä löytyi upea 2CV romuvarasto, osavarasto, hajottamo ja korjaamo, siis sama paikka. Lukuisat 50-luvulta alkaen olevat pakut, 2CV:t, Amit ja Dyanet odottivat suomalaisia alan harrastajia hakemaan omia löytöjään. Kerrotaan tarkemmat koordinaatit myöhemmin halukkaille.
    Perillä meille oli varattuna teltta-alue aivan Välimeren rannan läheisyydessä olevalla kämppärillä Camping Les Criques De Porteils. Moni meistä kävi Välimeren aalloissa uimassa ja arkajalat tyytyivät vain kastelemaan varpaitaan. Aamulla odottaa uudet seikkailut, Espanja ja Andorra.

    #162342

    Hyvä hyvä, että syy löytyi, vielä kun vaihdat sen harmaan teipin pois ja laitat asianmukaisella teipillä kiinni, niin hyvä. Kun aikaa riittää ja teippiä on, siis. Ei kannata tuota teippiä siihen jättää. 🙂

    #162343

    Perjantai 23.7. klo 9:00.

    Mutkien, siis todellisten mutkien kautta eilen saavuttiin Espanjan kautta Andorraan. Noin 200kmn matka Välimeren rannalta tänne vuoristoon kesti kaikkine pysähdyksineen noin 9 tuntia. Hyvin kuitenkin kulkimet jaksoivat kavuta mäkiä ylös ja taas välillä iloisesti rallatella alas laaksoon. Jollain on joskus ollut kova homma kun on tuupannut nämä maat ja mannut melkoisiin kurttuihin ja siksiköhän maisemat tasamaan ihmisestä näyttävät niin mykistävän upeilta.

    Heti Andorran rajanylityksen jälkeen meininki muuttui paljon vilkkaammaksi, ja tietysti halvemmaksi. Joitain hintoja: Super 98 litrahinta 1,27 Euroa, olut kaupassa 0.69 Euroa litra, Pastis 2,95 jne. Majapaikkamme sijaitsi korkealla vuoren rinteessä, josta näköalat alas laaksoon ja kaupunkiin olivat komeat.


    Juna on lastattu.

    Autojunassa

    Pyreneiden vuoristoa.

    Andorrassa.

    #162344

    Tiistai 26.7 klo 8:40

    Olimme lauantaina ajaneet Andorrasta ilman ongelmia Citroen kämppäri La Diegeen. Kämppärillä oli jo aikaisemmin tullut Isoo Jukan porukka joten suomalaisia olikin mukava joukko. Ton, kämppärin pitäjä järjesti B&B- illan lauantaina joten ilta sujui varsin leppoisissa merkeissä.

    Sunnuntai on lepopäivä ja silloin on hyvää aikaa korjata sätkiä, tietysti vasta kirkonmenojen jälkeen . Lähdimme tutustumaan lähialueen paikkoihin ja ensimmäisen kohteen, eli kirkon jälkeen Pakun vetojärjestelmä alkoi pitämään ihmeellisiä oireita. Kytkin ei irroittanut, moottorijarrutuksessa kolmosella kuului pahaa rutinaa, myös vedossa alkoi kuulumaan pahaa ääntä. Ei muuta kuin Karin kanssa kohti kämppäriä ja loput porukasta jatkoi kohteiden bongausta. Pakun veto loppui kokonaan ja viimeiset 4km tultiin narun jatkona perille. Oireet tuntuivat tosi ikäviltä, onko laatikko sökö, löytyykö jostain varaosi?. Paljon pahoja kysymyksiä mielessä.
    Ei muuta kuin hommiin, olihan lepopäivä ja siten aikaa. Kun kaikki oli purettu, niin ongelmaksi osoittautui ”räjähtänyt” kytkinlevy, eli keskusta oli murtunut irti. Ollilla oli onneksi käytetty levy mukana, joten varaosat saatiin omasta takaa. 4-5 tunnin päästä oli koeajo ja kaikki tuntui taas moitteettomalta.
    Vielä erittäin suuret kiitokset Karille ja Ollille siitä kiltahengestä jonka he osoittivat auttamalla korjauksessa ja varaosissa.

    Maanantaina oli noin 300km ajo Chateaurouxiin. Tunnin ajon jälkeen Jukan Dyanen takapää alkoi vetelemään ja kadunvarsianalyysin mukaan napamutteri oli löysällä. Tarkempi analyysi olikin pahempi. Navasta oli hävinnyt kaikki kierteet, mutteri oli ehjä. Tilanne oli siis varsin paha. Ei muuta kuin pyörä paikalleen ja hissukseen etsimään hitsaustaitoista korjaamoa. Korjaamo löytyi ja heidän siestansa jälkeen poika pääsi tutkimaan tilannetta. Kaput, oli asiantuntijan kommentti. Kieliongelmista huolimatta poika ymmärsi mitä me halutaan. Rumpu mahdollisimman hyvin paikalleen, laakeri ja kiristysmutteri mahdollisimman hyvin kiinni ja Esabin sähköliimaa perään. Näin tehtiin, ja hyvä tuli. Ranskan poika hoiti homman hyvin ja nopeasti, myös edullisesti koska väkisin piti hänelle korvaus työstä antaa. Pyörä näyttää nyt olevan kunnossa ja perille päästiin ilman ongelmia.

    Tänään tiistaina ajetaan kokouspaikalle ihmettelemään mikä siellä on tilanne. Odotusarvona oletamme että jonot ovat hirveät, saapas nähdä.

    #162345

    Tiistai 27.7.2011
    Leiriltä lähdettiin ripeästi ja reippaasti liikkeelle ja etenimme mukavasti aamulla yhdentoista kieppeille Salbrisiin etelästä saapuvien jonon päähän.

    Kukaan ei olisi voinut kuvitella ranskalaisten tapaa hoitaa jonotusta. Tällaista katastrofia ei voida kyllä hetkessä suunnitella. Ainakin meidän kohdalla kaikki kiroukset tuntui olleen langettu päällemme. Ensin oli kokoontuminen parkkialueelle noin 10km ennen kylää, siellä oltiin tunti. Tämän jälkeen päästiin muutama kilometri eteenpäin, jonka jälkeen alkoi noin 5h odotus ennen kuin päästiin kylään. Kylässä ennakkomaksukuponkien alustava tarkastus ja autot taas isolle nurmikenturalle riveihin, josta tosi hissukseen autoja purettiin eteenpäin kohti aluetta. Tällä avoimella kenturalla oltiin pimeän tuloon asti, ja oli aika tehdä jo jotain päätöksiä. Tässä vaiheessa oli jo tullut tietoa, että jonotusten ohi päästettiin autoja ja ennakkomaksuilla ei ollut mitään merkitystä alueelle pääsyn suhteen. Kenturalle ei järjestetty mitään virallisia tiedotuksia saati ruokahuoltoa. Alueen reunassa olleet kolme vessaa olivat jo tukossa vaikka kenturalla oli vielä satoja autoja.


    Odotusta ja odotusta.

    Jotain sentään tapahtui, nimittäin tälläkin alueella alettiin luovuttamaan rannekkeita ja infokasseja. Kun myös huomattiin, että tältä meidän kenturalta oli huomattavasti lyhyempi matka alueen esiintymis- ja myytipisteisiin kuin todennäköiseltä mahdolliselta leirialueelta josta saisimme paikan – jos saisimme – niin päätös oli helppo. Leiri laitettiin pystyyn alueen reunassa olevan joen rantaan ja käveltiin varsinaiselle alueelle hakemaan iltapalaa. Odotusaikamme oli siis noin 11tuntia ja emme olleet edes päässeet varsinaiselle portille. Näin meni eka päivä ja yö, eli ei päästy edes kokoukseen asti.


    Pimeä tulee ja kaikki ei ole vielä edes alueella. Meillä jo leiri tehty.

    Vaihdoin muutaman sanan paikallisen 2CV harrastajan kanssa ja ihmettelin hänelle että kuinka on mahdollista näin epäonnistuneet järjestelyt. Lopuksi hän totesi että Ranskassa on sanonta C`est la vie, eli sellaista sattuu..

    Keskiviikko 27.7
    Keskiviikkona oli tarkoitus siirtää autot alueelle ja lähteä Pariisiin. Ennen kuin lähdimme liikkeelle, niin tälle alueelle alkoi tulla lisää väkeä pystyttämään leirejään. Kielitaitoin Kari sai selville että varsinainen alue on aivan täysi ja sinne ei mahdu enää ketään. Siis automme jäivät siihen missä leirimme oli ollut ja ei muuta kuin junalla Pariisiin.


    Leirimme Salbriksen keskustassa joen varrella.

    Täällä ollaan nyt Pariisissa. Muutaman tunnin kävely on takana ja kohta pääsee lakanoiden väliin nukkumaan. Eikä ole muuten mitään epäilystä etteikö vessat ja suihku toimisi ja etteikö niissä olisi tilaa ja lämmintä vettä.

    #162346

    Olliko se siinä soittaa rapulavalssia? 😉

    #162347

    Olli näyttää soittavan,, oli muuten luojan lykky kun tuli peruttua koko reissu..
    Miksikö,, no meikäläisen hermot olis menny tuommosessa mokomassa touhussa miten Ransmannit on asiat järjestänyt……..
    😯

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #162348

    Sitä samaa täälläkin siunaaltiin… Syränmaalle sopii kaikki eikä tartte jonottaa 8)

    #162349

    En ole tippaakaan vahingoniloinen, mutta enää mua ei harmita että tämä reissu jäi meiltä. Toivottavasti matkastanne tulee hyvä alkuvaikeuksista huolimatta!

    #162350

    Meillä meni pari minuuttia ilmoittautumiseen keskiviikkona. Jos luvataan, että portit aukeavat jo tiistaina, niin kaikkihan ryntäävät alueelle jo maanantaina. Nyt on väkeä vähentynyt jo jonkinverran. Eilen taisi olla jo yli 7000 autoa alueella ja porukkaa 6000 hengen Salbrisissa kait kolminkerttainen määrä. Olisi kannattanut tulla tänne. 😆 😆

    #162351

    Lauantai 30.7.2011
    Pariisin perusnähtävyydet käytiin bongaamassa ja tietysti Andren hauta. Pariisi on upea paikka, mutta turistikaudella ihmisiä aivan liikaa. Eilen tultiin takaisin Salbrisiin ja valitsemamme leiri kylän reunalta osoittautuikin oivalliseksi ratkaisuksi. Kylälle oli matkaa vain puron yli ja tapahtumapaikalle noin 500m. Alueella kauempana olevat joutuivat kuulemma kävelemään jopa pari kilometriä tapahtuma- ja myyntialueelle. Ainoana puutteena meidän leirissä oli suihkujen puute, lähimmät olivat varsinaisella tapahtuma-alueella.

    Ettei nyt pelkästään tulisi haukuttua tapahtumaa, oli siellä jotain hyvääkin. Varaosamyyjiä ja myös tavaraa oli joka lähtöön. Itse tutustuin alueeseen vain pari tuntia, mutta kaikki tarpeellinen löytyi helposti ja sopivaan hintaankin.

    Nyt lauantaiaamuna jätettiin Salbris taakse ja lähdettiin kohti sivistystä. Pakollinen linnaan tutustuminen Loiren varrella heti aamusta, jonka jälkeen kohti Champagnen keskusta Epernayta ja Chalons-en-Champagnea. Poikkesimme parissa shampanjan valmistuspaikassa, ja pakolliset tuliaiset tuli tietysti tehtyä ja lisäksi erikoisuus, VALMY. Valmy ja muut vastaavat ovat alueen shampanjoitua olutta. Mausta en osaa sanoa vielä mitään, koska pullot ovat vielä tiukasti kiinni.

    #162352

    Suomen joukkue Helge Inkiläinen, Lasse Suhonen, Taavi Virtanen, Olli Erkkilä ja Joel Inkiläinen voittivat sätkän purku- ja kasauskilpailun ajalla 52 min 19 sek. Portugali hävisi noin puoli minuuttia.
    Espanjan jälkeinen maailmankokous tulee olemaan Puolassa. Puola sai noin 40 ääntä ja Slovenia 18 ääntä. Aamulla lähtö kohti Belgiaa. Saattaa olla teillä ruuhkia, mutta yritämme löytää National teitä, jotka ovat melko nopeita. Jalat ovat palaneet, kun en tajunnut laittaa niihin aurinkorasvaa. Kuuma on ollut ja juotu on. Välillä viiniä ja oluttakin.

    #162353

    Salbrista Pariisiin pikkuteitä. Välillä peripheriquella. Ei pysähdysruuhkaa, vaikka välillä madeltiin. Aikaa meni kaikkine syömisineen n. 9 h. Nyt ollaan Belgian Charleroissa hotellihuoneessa ja arvotaan josko mentäisiin kylille etsimään ruokapaikkaa.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 21)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.