Hy-Rin Mööttibussi – Tulisitko kyytiin?

Ennakkokysely on päättynyt. Bussin kulku on varmistunut. Sitovat ilmoittautumiset tästä linkistä.

 

Heti kun Lapin mööttiä alettiin suunnittelemaan, kerroimme että katsotaan jos Hy-Ri saisi syksyn Mööttiin järjestettyä bussikuljetuksen. Homma on nytkähtänyt piirun verran eteenpäin, sillä auto on nyt alustavasti varattu ja kuljettaja motivoitunut tehtäväänsä – kuljettamaan Kiltatovereita Iso-Syötteelle.

Tässä vaiheessa alamme siis kartoittamaan onko riittävästi halukkaita matkaan lähtijöitä, jotta matka voisi toteutua.

Alustava suunnitelma:

Lähtö perjantaina aamulla niin, että ollaan illalla sopivasti perillä Iso-Syötteellä. Matkalla pari kahvi ja yksi ruokailutauko. Paluulähtö sunnuntaina heti syyskokouksen päätyttyä.

Reittivaihtoehtoja kolme. Valitettavasti kyselty Tampereen ja Seinäjoen kautta kulkeva reitti ei toteudu, koska yhden kuljettajan ajoaika loppuu kesken. Sama koskee lähtöä Helsingistä, mutta Hyvinkäällehän pääsee Helsingistä näppärästi junalla. Matkan varrella kyytiin nousu onnistuu päätien varrelta, keskustojen kautta kierto ei ole mahdollista, johtuen juuri tuosta tiukasta ajoaika lainsäädännöstä.

Matkan hinta:

Alustavasti on laskettu että jos saadaan vähintään 40 matkustajaa, jää edestakaisen matkan hinta hitusen alle viidenkymmenen (50) euron / hlö.

Ilmoittaudu alustavasti:

Jos olet kiinnostunut kyydistä, täytä alla oleva lomake. Pyrimme lomakkeen avulla kartoittamaan retken onnistumista. Alustava ilmoittautuminen ei sido vielä mihinkään.