Taidetta, hömppää ja harvinaisuuksia Lahdessa

Classic Motorshow tarjosi mahtavan kattauksen jo neljättätoista kertaa.

Jo vuosia tavaksi tulleena Suomen 2CV-Kilta oli mukana näyttelyssä yhdessä muiden ranskalaisauto kerhojen kanssa Ranskalaisella Avenuella neljällä kulkimella. Esillä olivat Ami 8, Ami 6 Break, 2CV Hoffman ja Ottopojan porukan hieno avo-rättäri. Näyttely oli 6.-7.5.2023.

Tänä vuonna teemana oli Kupee on upee ja sen mukaisesti Kilta oli myös omalla osastokokonaisuudellaan. Vierailevana tähtenä saimme myös harvinaisen Amin farmarimallin, jonka ohjaus on poikkeuksellisesti oikealla. Kilta huomioi osastollaan myös ne nuorimmat harrastajat ja olimmekin luoneet mahdollisuuden lapsille taiteelliselle näytteelle kuinka värikäs Sätkä pitää olla. Myös tämän vuoden juhlavuotemme, 2CV 75-vuotta, rintamerkit sai lapsissa ilon kasvoille. Positiivista hömppää porukkaahan olemme.

Oli erittäin mukavaa kuulla tarinoita mitä ihmeellisimmistä projekteista mitä 2CV:n omistajilla on. Samoin historiasta, mikä on luonut positiivisen kuvan kulkimesta, joka on saanut sen hymyn joskus suurestikin kasvoillenne. Myös ne negatiiviset voidaan vuosien kuluessa muuttaa positiiviseksi. Monelle sanoin, että rohkeesti vaan apua pyytämään projektin liikkeelle saamiseksi ja täällä 2cv verkkosivuilla onkin eri jaoksiemme jaosporvareiden yhteystiedot, joten rohkeesti lähimmälle JP:lle viestiä ja olemme kaikki Kiltalaiset apunanne. Myös liittymällä Suomen 2CV-Kiltaan saatte mahdollisuuden päästä erittäin kattavaan tietoarkistoon verkkosivuillamme. Mukana tulee myös toistatuhatta kaveria.

Hupaisaa kesää toivottaa
Hupimestari
Raine Taivainen