Asiaa ja asian vierestä

Slovakian 2CV kerhontapaaminen

4.11.2016

Video Slovakian vuoden 2014 tapaamisesta. Hienosti kokoonnuttu kaupungin kävelykadulle kaiken kansan ihmeteltäväksi. Hieno ajatus ehkä Hy-Rikin kokoontuu ensi kesänä taas Hyvinkään torilla.

Lahti

Lahden jaoksen vuosikokous, pikkujoulut ja muuta..

3.11.2016

Hyvää marraskuun alkua! Iloisia uutisia Möötistä Seinäjoelta. Lahden jaos sijoittui ensimmäiseksi uudessa jaoskisamestarikisassa ja palkittiin uudella kiertopalkinnolla!! Seppo ja Risto ovat kiertäneet vuoden aikana uskomattoman monessa kiltatapahtumassa ja ovat suurelta osalta vaikuttaneet Lahden saamaan tunnustukseen. […]

Asiaa ja asian vierestä

Liikenneturva: Punaista päin kävely yhä yleistä

3.11.2016

Liikenneturvan seurantatietojen mukaan lähes joka seitsemäs jalankulkija harppoo päin punaista valoa*. Vajaa puolet suomalaisista pitää punaista päin kävelyä vakavana liikennerikkomuksena.** On huomioitava, että punaisiin paineleva aikuinen näyttää toiminnallaan myös huonoa esimerkkiä lapsille. Kun suomalaisten mielipiteitä […]

Pohjanmaa

Telttamotskari 2/2016

1.11.2016

Pohjanmaan jaoksen tiedote Telttamotskari 2 tälle vuodelle on ilmestynyt. Lue telttamotskari tästä linkistä! KUTSU Pohojanmaan jaoksen syyskokoukseen ja joulukaffille Kutsu vereville voimille eli kaikille jaoslaisille! Tervetuloa sankoon joukoon Pohojanmaan jaoksen syyskokouksehen ja jouluusille kakkukaffiille Uppalan […]

Asiaa ja asian vierestä

Kahdeksan minuuttia huoltoa…

31.10.2016

Tällä videolla kahdeksan minuuttia erilaisia huolto- ja tankkausoperaatioita Span 24 tunnin kestävyyskisasta.

Asiaa ja asian vierestä

Africa 2CV Adventure #5

28.10.2016

Videopätkää hollantilaisten Afrikanseikkailuista. Vaativia ja haastavia reittejä upeissa meille harvinaisissa maisemissa.

Asiaa ja asian vierestä

Ajankohtaisohjelmassa ”2 Femmes en 2CV”

27.10.2016

Näitä 2CV:llä ”Maailmaa kiertäviä” naisia haastatellaan tässä TVE:n ajankohtaisohjelmassa. Naiset ovat ajaneet sätkällään Espanjasta Iraniin ja ovat matkalla Koreaan. Reitin varrelle sattuu myös pikkuruinen Suomemme.

AJANKOHTAISTA

Kesäauton akun talvisäilytys

26.10.2016

Nyt kun moni on laittanut kulkimensa talvisäilytykseen, niin olethan muistanut myös huolehtia sen akusta.

Asiaa ja asian vierestä

24H2CV Incar – Ecam Racing Team

23.10.2016

Laadukasta Incar kuvaa Span 24 tunnin kisasta Ecam Racing Teamin autosta. Tämä on kuvattu muutamia tunteja kisan startin jälkeen illan alkaessa hämärtyä.