Rätsä 3/2016 – Mikkelin jaos tiedottaa

Hyvää sätkäsyksyä!

Klikkaa kansikuvaa lukeaksesi uusin Rätsä

Sätkäilykausi on kääntymässä syksyn puolelle, vielä on kuitenkin tapahtumia jäljellä. Jaoksen tulevaa ohjelmaa tässä lehdykässä ja muiden jaosten tapahtumista on vielä jäljellä Poholympialaaset ensi viikonloppuna Alavudella, Ruskajotos seuraavana viikonloppuna Merihelmessä ja syyskuussa Taloutellisuusajot Tampereella ja lokakuun eka varaosamarkkinat Lahdessa, sekä Möötti Seinäjoella.

Oman jaoksen tapahtumista takana ovat kevään huoltoilta, jossa oli mukavasti väkeä ja kulkimia saatiin kunnostettua, ohessa koeajeltiin myös uusia sitikoita ja pösöjä. Kiitos tilaisuuden isännille Citix ja Kärkimerkit!

Perinteinen vappuajelu avasi virallisesti uuden sätkäilykauden ja tälläkertaa ajettiin Suomenniemen maisematornille vappu pik-nikille noin 15 kulkimen voimin. Vieraiksi saimme muutaman autokunnan Kouvolan jaoksesta.

Helluralli vietettiin jälleen Puumalan Lintusalossa ja tänä vuonna Raadin järjestämä Isämestarinralli oli osa Hellurallin ohjelmaa. Osallistujia oli noin 40 sätkäkuntaa, taloudellisesti tapahtuma meni pikkuisen plussalle ja mielenkiintoiseen Isämestarinralliin osallistui 22 sätkäkuntaa. Parhaathan palkitaan sitten Möötissä Seinäjoella lokakuun alussa.

Uusia jäseniäkin on jaos saanut takapirumme myötävaikutuksella, tervetuloa mukaan toimintaan.

Syksyn ohjelma ohessa, siellä on tarjolla niin Mikkelinympäriajoa kuin Rääppiäisiä ja Petanquen peluuta.

Tervetuloa mukaan jaoksen tapahtumiin!

JP Lasse