Mika Salo Valikko ST:n tulokset

Eräänä sateisenä sunnuntaina, eli eilen ajettiin mielenkiintoinen Valikko-ST-kilpailu. Liekkö huono keli karsinut osallistujia, vaikka lähtöpaikan pihalla, eli Riihimäen ABC:lla sätkiä paljon näkyikin. Moni heistä ei kuitenkaan reitille uskaltautunut. Täytyy kyllä itsekkin todeta, että olisihan tuo mukavampaa auringonpaisteella ollut.

Itse kisailu oli mielenkiintoista ja varsin ajoneuvo ystävällistä, sillä Valikko ST:ssä ei tarvitse ajella mitään ”villisian polkuja” vaan kisareitti kulkee kunnollisilla ajettavilla teillä. Ihan kaikki säännöt ei ollut allekirjoittaneen muistissa, joten hieman tulia aikavirhepisteitäkin. Ensikertalaisena ei kaikki muukaan mennyt ihan nappiin, olisi näet pitänyt kerätä enemmän noita korkeemman pistemäärän rasteja, eikä tyytyä helppoihin kolmosiin.

Tulokset