Väliaikatietoa Raidille lähteville…

Väliaikatietoa Raidille lähteville…

Kesä on tullut tänne meillekin ja odotettu raidimme lähestyy kovaa vauhtia. Järjestelytoimikunta kokoontuu sunnuntai ja/tai alkuviikosta ja laskee osanottomaksun loppuosuuden autokunnittain. Pienoisena ennakkovaroituksena kaikille, laskee tulee melko lyhyellä maksuajalla, koska Tallinkin lasku erääntyy jo 16. kesäkuuta.

Alunperin loppulasku piti laskuttaa jo aiemmin, mutta olemme odotelleet Tuulelaevad yhtiön vastausta Viron lauttayhteyksistä. Näitä lopullisia hintoja ei ole vieläkään saatu, koska yhtiö ei ole vieläkään julkaisut heinäkuun alussa uusiutuvaa uutta aikataulua. Alkuviikosta pitäisi kuitenkin uutta tietoa tulla.

Allekirjoittaneen aikatauluja sekoittaa näköjään Hertta Q:n rungon nitkahtaminen. Raidille oli tarkoitus lähteä juuri tuolla Hertalla. Uusi runko käydään noutamassa Killan varastosta tulevana maanantaina ja vaihto korin alle vielä ennen raidia mikäli suinkin vaan mahdollista. Hätä ei kuitenkaan ole suuri, sillä tarvittaessa lähdemme reissuun Huldalla.