Etusivu Foorumit Päävalikko 2cv-projektit Sähkönsininen

Esillä 15 viestiä, 91 - 105 (kaikkiaan 144)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #229988

    Päivitetäänpä tätäkin ja sujautetaan väliin linkki tuohon yhteen erillisprojektiin, jottei häviä viestivirtaan: http://www.2cv.fi/keskustelut/aihe/visan-weber/

    Eilen oli vihdoin hetki aikaa perushuolloille kesälomareissun yms. jäljiltä. Lorautin öljyt ulos ja näytti siltä, että magneettiproppu vain kirkastuu entisestään, 7000km edellisestä vaihdosta ja magneetissa ei ollut edes sitä töhnää pienistä metallihipuista puhumattakaan. Myös venttiilikopat ovat kirkastuneet selvästi lähtötilanteesta, eli näillä nykyisillä täyssynteettisillä öljyillä tuntuu olevan peseviä ominaisuuksia. Venttiilejä säätäessä kannattaa muuten aina pyyhkiä rätillä koneisto puhtaaksi, sillä venttiilikoneiston voitelusysteemi ei välttämättä puhdista sinne kertyneitä möhniä mm. keinuvipujen kiinnitysvalujen tasomaisten päälypintojen päältä.
    Uuden öljynsuodattimen annoin myös koneelle liattavaksi; tässähän on GS:n kierteellä isompi suodatin, joten suodatinpinta-alaakin on enemmän kuin vakiomallisessa.

    Vaihteisto sen sijaan oli proppunsa osalta murheellisempi näky; kakkosen ja kolmosen rusahtelut näkyy kyllä. Vaikka tämä vaatisi uudet synkronirenkaat niin pistin tähän hätään vielä kokeiluun Red Line MT 85 öljyt. Vaikutti ainakin kaataessa jäykemmältä kuin MT90. Tätä ennenhän päätin kokeilla sitä Totalin kehuttua öljyä ja sinänsä en kyllä eroa havainnut MT 90 verrattuna, mutta en silti sulje pois, etteikö se sopisi paremmin esim. wanhuksen laatikoihin.

    Talvivarustusta tuli lisäiltyä, venttiilikopille uretaanihatut ja öljyntäyttöputken eteen routamattoa. Imupakosarjan vaihto-operaation jäljiltä peltien ja IP-sarjan väliset liitokset hukkasivat propellin hönkää, joten ne sötsäsin pimeässä vielä kuumankestävällä silkkarilla. Ruma tuli, mutta ainakin puhaltaa taas tuulilasille. Muutenkin aamun liikenteessä huomasi kyllä hattujen vaikutuksen, koska öljynlämmöt nousee nopeammin ja kuumuden saavuttamisen jälkeen myöskään jäähtyminen liikennevalojen jälkeen ei tapahdu niin nopeasti. Vielä pitäisi lisätä pohja”panssari” pitämään myös vaihteiston talvilämpöjä yllä. Y-putki kyllä kiertää loistavasti loodan alla, joten tämä on hyvä lisä talvikäyttöä ajatellen.

    Kerkiäisköhän talvikaton maalauksen hoitaa loppuun vai meneekö se takaisin ylle samassa sävyssä? Aika näyttää.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230722

    Kerkiäisköhän talvikaton maalauksen hoitaa loppuun vai meneekö se takaisin ylle samassa sävyssä? Aika näyttää.

    No ei kerinnyt. Holodna valtasi jälleen alaa siihen malliin, että eilen heitin eristetyn talvikaton pääni päälle. Weber-hässäkän yhteydessä vaihdettuihin pakosarjoihin kietaisin pakoputkikääreet päälle ja eron kyllä tuntee näpeissään (tuulilasilla). Kylmenneet ilmat eivät ole huonontaneet tilannetta seoksien suhteen, mukavasti tuntuu pelaavan. Lähtee heti käyntiin, yskähtelee joo, mutta ryyppyyn en ole koskenut, sillä Webu löytää käynnin nopeammin kuin Sohlo.

    Viime vuonna pulverimaalattuja vanteita olisi neljä odottamassa uusia kitkarenkaita, kun nyt tässä ehtisi sinne asti. Ajattelin ajaa nämä Misukan kitkat loppuun kesärenkaina, kun noita uudempia kitkoja tuli Jojensuusta hamuttua. Continentalin CWC 6 olisi kiinnostanut kokeilla koossa 145 (mm. Rengasonline.com) , mutta näillä nykyisillä varastoilla taitaa käydä niin, että ainoastaan Xantiaan ostan nuo testivoittajat. Edellisillä malleilla ajelin viisi talvea ongelmitta, joten eiköhän huomattavasti kevyempi sätkäkin tiellä pysy…

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230861

    Viime talvena lämpövarustelujen pahin akilleen kantapää tuntui olevan lämmön varauskyky ja jäähtyminen motariajossa. Motariajoa en sinänsä paljon harrastanut, sillä pääasiassa ns. pyörin nurkissa. Varauskyvyn puute tuntui jo ihan siinä, että kun pyörähti kaupassa niin tuona aikana öljynlämmöt putosivat enemmän kuin mihin olen tottunut. Kaiken aikaa tiesin kyllä mistä tämä johtuu, mutta jälleen kerran se kuuluisa aika ja erityisesti ajankäyttö.

    Sunnuntaina silmäni aukesivat vähän ennen kuutta aamulla, koska kärsin edelleen pienestä aikaeron aiheuttamasta mullistuksesta…Levytysasennossa päätin kuitenkin, että tänään on se päivä kun se pelti sinne ilmestyy. Aamu valkeni ja keräilin tarpeet tontilta, siis askartelutarpeet. Yksi ylimääräinen pelti oli valmiina, piti vain tehdä vanha tuttu kiinnitysrauta vaihteiston alle.


    Kuten näkyy, Burtonin y-putki tekee tässä tapauksessa kiepin vaihteiston alle ja nyt kun säteilysuojaa tulee viimaa pitämään niin tuo putki antaa mukavasti lämpöä vaihteistolle. Tämä on pitkässä juoksussa hyvästä vaihteistolle. Lohkolämmitin irtosi kesän vaihteistorempan yhteydessä ja se tuli laiteltua takaisin tässä yhteydessä.

    Tosiaan, takapään kiinnityksenä pohjapellille toimii ainoastaan tuollainen alumiinlatta, jonka varassa taitetulla hyllyllä pohjapelti hengailee. Etupään kannatuksen tein vain vääntämällä peltiä ja ajattelin katsoa kauanko tämä tapa kestää 😀 Näinollen öljynvaihtoa varten pellin irrotus ei kestä minuuttiakaan.


    Aika ison pinnan se peittää ja alkuperäiseen verrattuna tämä antaa suojaa myös vaihteistolle.
    Materiaalina 0.5mm alumiinipelti, johon olen nakuttanut rypyt jäykisteeksi. Vastaavan olen tehnyt superiin, toiseen tiinaan ja Xantiaan.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230879

    Lohkolämmitin

    Moron Akaile,

    Noita lohkolämppäreitä (malli säteilevä) ei taida saada enää mistään, vai?

    Jos on -30 ulkosalla, Kuljin avotaivaan alla tahi katoksessa ja aamusella heräilevä “lempeä” viima puhaltaa, niin onko tuosta apua?

    T: jiipee

    Ps. No, kysymys saattoi olla luonnonolosuhteiden ääripäästä, tai sitten ei. Ilmastonmuutosta odotellen.

    T: sama

    #230880

    Lohkolämmitin

    Moron Akaile,

    Noita lohkolämppäreitä (malli säteilevä) ei taida saada enää mistään, vai?

    Jos on -30 ulkosalla, Kuljin avotaivaan alla tahi katoksessa ja aamusella heräilevä ”lempeä” viima puhaltaa, niin onko tuosta apua?

    T: jiipee

    Ps. No, kysymys saattoi olla luonnonolosuhteiden ääripäästä, tai sitten ei. Ilmastonmuutosta odotellen.

    T: sama

    Lohkolämmittimiä löytynee harrastajilta, kun kyselee. Myös GS:ssä on käytetty samaa kikaletta. Ja kyllä, siitä on apua, koska se vetristää öljyt öljypohjassa, josta öljypumppu hörppäsee nesteensä kiertoon. Juokseva neste on myös startille pienempi kuorma ja pienempi kuorma startilla keventää akun taakkaa, joka on varaukseltaan alentuneena pakkasen vaikutuksesta. Kevyempi taakka akulla varmistaa sen, että kipinä on riittävän voimakas ensimmäisille pärskäyksille. Sytkä- ja bensapuoli kun on kondiksessa niin sätkän saa kyllä käyntiin kelissä kuin kelissä. Ihan muutama pyöräytys tuolloin aikaansaa sen, että parit alkuräjähdykset lämmittävät kylmiä komponentteja sen verran, että seuraavat jo helpottuvat.

    -30 en ole päässyt vielä tällä sätkällä testaamaan, mutta tuohon tuulilasiin on vetäisty asteluku, josta ei ollut vielä mitään kiusaa:

    -33 on kylmin keli, jossa olen sätkän startannut omin avuin, mutta se ei ollut tämä sätkä tai edes sama vuosikymmen.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230888

    Lohkolämmittimiä löytynee harrastajilta, kun kyselee

    Kiitti Akaile asian valaisusta,

    Viimesyksynä sivujen kautta muistaakseni kyselin apparaattia, mutta ei ottanut tuulta purjeisiin. Täytynee laitttaa uusi etsintä päälle

    T: jiipee

    #230889

    Tuo GS-maininta oli siitä syystä, että jokunen harrastaja saattaa löytyä Sitruunapatongin puolelta myös. Omani tuli sattuman kautta Killan varaosavastaavalta. Yksi irrallinenkin olisi, mutta se poltti talon päävirtasulakkeen, joten en laita vahinkoa kiertoon. Onnea etsintöihin.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230894

    Onko tuossa vastuksessa jotain erikoista? Kai esim defan monen sadan eri vastuksen valikoimista joku sopiva löytyisi?

    Citroen 2cv4 602cc 1971 / Citroen c4 Grand spacetourer 2021 / Peugeot 108 e-vti 68 2016

    #230912

    Onko tuossa vastuksessa jotain erikoista? Kai esim defan monen sadan eri vastuksen valikoimista joku sopiva löytyisi?

    Eipä oikeastaan, enemmän taitaa olla “säästetty markka”-periaate käytössä. Tuo GS:ssä yleinen malli on vain siitä hyvä, että se sopiii suht huokeasti lohkon pohjaan, eli lohkosta rälläköidään kaksi jäähdytysripaa tasalle ja kahteen muuhun ripaan blokki juntataan pulteilla kiinni.

    Vuosikausia kun mennään taaksepäin ajassa niin autot tuppasivat olemaan rautalohkoja jäähyveteen asennettavin vastuksin, mutta nyt alumiinin yleistyttyä 2cv:n esimerkin myötä 😉 niin noita lämmittimiäkin on tullut markkinoille useampaa eri mallia.
    Uudella Defan liitospistokkeella asennus olisi huomattavasti sirompi ja sisähaarakin olisi helppo laittaa. Ilmoitelkaa ihmeessä mitä löydöksiä teette tällä saralla!

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #230930

    Defalta voisi hyvinkin löytyä sopiva malli.

    #230933

    Defalta voisi hyvinkin löytyä sopiva malli.

    Moron,

    No viime syksynä kyselin molemmilta Defa ja Calix -maahantuojilta Kulkimeen sopivaa lohkolämppäriä. Kumpainenkin totesivat, että ei löydy Kulkimeen merkki/mallikohtaista apparaattia.

    Tuo GS:ssä yleinen malli on vain siitä hyvä, että se sopiii suht huokeasti lohkon pohjaan, eli lohkosta rälläköidään kaksi jäähdytysripaa tasalle ja kahteen muuhun ripaan blokki juntataan pulteilla kiinni.

    Eli tuo Akailen vaihtoehto toteutettakoon Hossi II:seen.

    T: jiipee

    #230936

    Ei varmasti suoraan sopivaa löydy. Mutta esim. tuo videossa näkyvän mallin voisi varmaankin kiinnittää lohkon pohjaan kun rälläköi ripoja pois ja miettii sopivan kiinnityksen.

    #230943

    Ei varmasti suoraan sopivaa löydy. Mutta esim. tuo videossa näkyvän mallin voisi varmaankin kiinnittää lohkon pohjaan kun rälläköi ripoja pois ja miettii sopivan kiinnityksen.

    Moron,

    Pannaan mietintä-myssyyn, hyvä vinkki.

    T: jiipee

    #231137

    Joo sitä hainkin, että ei tuo GS:n mallikaan suoran sinne sovi, eli sinällään mikä vain uusi defan vastus sinne käy, missä kiinnitys ja liittimen lähtösuunta ovat sopivat.
    Eli ei ole pakko käytettyä vastusta metsästää, vaan uusiakin on saatavilla.

    Citroen 2cv4 602cc 1971 / Citroen c4 Grand spacetourer 2021 / Peugeot 108 e-vti 68 2016

    #231145

    Hei taas !
    En oikein tiedä, mikä säteilijämalli iCVhen on aikanaan laitettu, mutta öljypohjan alla tietenkin ja sen alla vielä eräänlainen viimapelti.. Pienenä ongelmana on se vähäinen öljy, mikä jostakin koneen huokosista tihkuu, eli pellille jäävä öljykalvo aiheuttaa esim autohallissa lämmitettäessä epäilyttävää käryä. Tästä syystä käytän säteilijää vain ulkotiloissa.
    Männä talvena olin mökillä eteläsuomen kylmimpinä viikkojen aikana sätkällä. Halusin varmistaa kulkimen toiminnan ajamalla päivittäin n 50 km lenkin. Laitoin “lohkolämppärin” päälle n 1 – 1,5 tuntia ennen starttia. Kylmimpinä hetkinä elohopea laski Hämeessäkin alle -30 asteeseen. Kuljin käynnistyi silloinkin kuin palmun alta. Okei, lisävarmistuksena saatoin käyttää Webastoa hönkäämässä lämpöä myös yläkautta, iCVssa kun sellainenkin herkku on. (Lisäksi seinissä, lattiassa ja katossa on uretaanieristeet.) Akkuna TM:n moninkertainen testivoittaja Trane.
    Öljynkulutuksessa tai muissakaan käyntiolosuhteissa en huomannut eroja normaaliin. Sanomatta on kuitenkin selvää, että tuollainen rasitus on kuitenkin moottorille kuluttavaa.

Esillä 15 viestiä, 91 - 105 (kaikkiaan 144)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.